Aavojen maisemien Lanzarote oli valokuvaajan unelmakohde

Lanzarote oli kartoissa näyttänyt hyvinkin tasaiselta. Vasta laskeutuessamme tajusin miten paljon vuoria saarella oli. Lämmin ilma ja aurinko hivelivät kasvoja laskeutuessamme lentokoneen portaita alas. Tuntui oudolta, että edesmennyt isoäitini oli käynyt samalla saarella jo 30 vuotta sitten...

Lentomatkaa varten varasimme mukaan lämpimät pitkähihaiset, mutta talvitakit jätimme kotiin. Yksivuotiaalle lapsellemme ei ollut lentokoneessa omaa paikkaa, mutta valitsimme lähtöselvityksessä kolmen istuimen rivin, jossa tuo kolmas paikka oli tyhjä, joten saimme hieman lisätilaa pitkälle lennolle. Reilu kuuden tunnin lento meni yllättävän nopeasti sillä sekä minä että lapsemme nukuimme koneessa.

Perillä taktikoimme lentokentän jonotusajat niin, että mieheni jäi odottamaan matkalaukkuja, kun minä suuntasin autonvuokrauspisteeseen, joten ehdimme sopivasti muun ruuhkan alta pois. Vuokra-autolla suuntasimme kohti saaren eteläkärjen Playa Blancaa ja hotelli Elba Lanzarotea.

Hotellille löysimme helposti Google Mapsin navigoinnilla. Tiet olivat hyvässä kunnossa ja aavikkomaisemia tai aavoja laavakenttiä muistuttava maasto tarjosi hyvän näkyvyyden ja turvalliset ajomatkat, mitä nyt paikalliset itse ajoivat selvästi ronskimmalla otteella kuin Suomessa. Tammikuussa meillä kesti hetken aikaa tottua, että “Hei, nyt ei olekaan talvikeli” eikä Lanzarotella tarvitse varoa liukkautta.

Saavuimme hotellille etuajassa, mikä ei ollut ongelma, koska saimme luovutettua laukkumme ja nauttia heti hotellin ravintolan paikallisruoasta, eli kanarialaisista ryppyperunoista (papas arrugadas), kun huonettamme valmisteltiin. Perunat olivat varsin maukas välipala ja helposti toistettavissa kotioloissa. Ainut ero kotimaisiin, kuoren kanssa keitettyihin pikkuperunoihin oli annoksen todella raju suolaus, jolla yksilöllinen maku luotiin.

Välimatkat Lanzarotella ovat yllättävän lyhyitä. Saaren keskivaiheilla sijaitsevalta lentokentältä ajoi hotellille vain puolisen tuntia. Koska Lanzarote on niin pieni, ei haitannut, vaikka majoituksemme oli aivan saaren eteläkärjessä, Playa Blancan kylässä – autolla pystyi helposti tekemään päiväretkiä saaren joka kolkkaan.

Olimme valinneet rauhallisen hotellin aikuiseen makuun, joka sopisi myös pienen lapsen kanssa matkustaville ja tässä Elba Lanzarote onnistui täydellisesti! Hotelli oli moderni mutta kunnioitti silti Lanzaroten arkkitehtuuria valkoisilla pinnoillaan ja palmukasvustollaan. Tunnelma aulassa, ravintoloissa ja altailla oli kauttaaltaan yllättävän rauhallinen. Hotelli sijaitsi vähän kauempana kylän keskustasta ja rantabulevardilta. Rannalle ja keskustan kauppoihin ja ravintoloihin oli noin vartin kävelymatka suuntaansa.

Majoituksemme sijaitsi erillisessä neljän asunnon valkoisessa villassa. Huoneisto oli mukavan kokoinen ja sisälsi kylpyammeen ja takapihan omalla palmulla. Huoneistosta oli myös näkymä alueen yhdelle saaren päänähtävyydelle: Montaña Roja -vuorelle.

Hotellivieraita oli tammikuussa sen verran vähän, että ruuhkan tuntua hotellilla ei ollut. Olimme varanneet puolihoidon, eli aamiainen ja illallinen hotellin ravintolassa kuuluivat majoituksen hintaan. Tämä siksi, että emme halunneet joutua etsimään ravintolaa pienen vauvan kanssa joka ilta ja tämä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Kahden tunnin aikaeron takia hotellin aamupala meni meillä lounaasta, joten iltapäivällä söimme ravintolalounaiden sijaan vain kevyitä välipaloja ennen illallisbuffettia.

Elba oli kaiken kaikkiaan rauhallinen ja viihtyisä, erityisesti ranskalaisten ja brittiläisten lapsiperheiden sekä eläkeläisten suosiossa. Lapsille oli hotellissa paljon tekemistä kuten ohjattua toimintaa sisältävä leikkitila, leikkipuisto sekä erillinen lasten uima-allas. Uima-altaan vesi oli paikoin lämmitettyä, mutta koska ilma ei ollut kovin paljon 20 asteen yläpuolella, virkistäville pulahduksille ei ollut suurta tarvetta. Miten ihanat altaat olisivatkaan kesäkaudella, jolloin vesi on lämmennyt ja ilma on paahtavan kuuma!

Costa de Papagayon niemimaa Lanzaroten eteläkärjessä on todellinen luonnosta ja rannoista nautiskelevan kohde! Useista rannoista ja rantapoukamista koostuva alue on kauttaaltaan luonnontilassa: rannoilta ei siis löydy aurinkovarjoja tai monia rantaresortteja piinaavia vesiaktiviteetteja, vain ihanaa rauhaa.

Ranta oli tammikuussa hyvin tuulinen, joten pieni telttakatos olisi tullut tarpeeseen. Sen puutteessa valitsimme rantatilkkumme läheltä tuulelta suojaavia kallioita. Vesi oli yllättävän kylmää, joten siinä ei tullut pulahdettua, mutta rannat ja kirkas vesi olivat niin kauniit, että ne riittivät täydelliseen rantapäivään. Erityisen positiivisesti yllätti, että Lanzaroten merivesi oli paljon kirkkaampaa ja sinisempää kuin vierailemissani Kreikan rantakohteissa.

Ensimmäisenä päivänä emme lähteneet rannalle uimaan, vaan täysin valokuvausretkelle. Tämän takia ajankohdaksi valikoitui auringonlaskun aika. Kävelimme rantojen välissä kohoaville kukkuloille ihailemaan alla aukeavia liki tyhjiä rantoja Playa de Papagayoa ja Playa Del Pozoa. Pysähdyimme ottamaan kuvia minusta ja tyttärestämme istumassa kukkulan päällä, mutta häntä jännitti ja itketti niin paljon, etteivät kuvat oikein onnistuneet siinä tilanteessa. Laskeuduimme alas suuremmalle Playa Del Pozolle, joka oli aivan tyhjä muista ihmisistä.

Tuulesta huolimatta iltakävely rannalla kultaisessa auringonvalossa oli lopulta oikein onnistunut. Olimme kuin karulla paratiisisaarella keskenämme, meren ja tuulen kuohunnassa katsomassa auringonlaskua. Noustessamme Pozolta takaisin kukkulalle, aurinko painui pilvien taa ja värjäsi kalliot ja rannat violettiin taittavalla värillä. Tämä oli valokuvaajan unelma ja napsin vain lisää kuvia ennen lähtöä takaisin parkkipaikalle.

Kävimme rannoilla vielä toisenkin kerran, tällä kertaa keskellä päivää, koska halusin nähdä rannat, kun vesi kuultaa pohjaan asti kirkkaana. Molemmat käynnit olivat taianomaisia, mutta jos olisi pakko valita, suosittelisin kuvaajille silti auringonlaskua, koska silloin rannat olivat melkein tyhjät. Rannan ainoa kahvila oli illalla suljettu, mutta meitä se ei haitannut, sillä nautimme illallista hotellilla.

Keskipäivän auringossa kamera oli tietysti taas mukana, vaikka tulimme kuitenkin enemmän viettämään aikaa rannalle, tällä kertaa Playa de Mujeresiin. Todettakoon, että tämä ranta oli myös nudistien suosiossa, mutta sehän ei suomalaista saunakansaa hirveästi hetkauta. Valitsimme vilttipaikaksi nurkan läheltä kallionseinämää, jossa oli vähän varjoakin tarvittaessa. Rantareissun kohokohta oli, kun tyttäremme kokeili elämänsä ensimmäisen kerran pehmeää rantahiekkaa paljailla jaloillaan. Häntä jännitti koskea hiekkaan niin paljon, että kivan viltillä ja hiekalla istuskelun sijaan hän tahtoi vain syliimme turvaan.

Papagayon rannoille vie suhteellisen pitkä ja kuoppainen hiekkatie, joten jos useamman kilometrin patikointi ei huvita, auto on melkein pakollinen rantavierailulle. Päiväsaikaan pysäköintimaksua joutui maksamaan muutaman euron per auto. Rannoilla on kaksi pääparkkipaikkaa Playa de Mujeres ja Playa de Papagayo. Molemmilta rannoilta pääsee siirtymään kallioita pitkin pienemmille rannoille. Joihinkin suojaisiin poukamiin pääsee kävelemään rantaviivaa pitkin vain laskuveden aikaan.

Lanzarote on saarena kauttaaltaan hyvin kaunis – karun kaunis. Turismi ja hotellit keskittyvät rantaviivoille, mutta sisämaasta löysimme vulkaanisen maiseman lisäksi suloisia pikkukyliä. Me teimme retket Yaizan, Teguisen ja Harían kyliin. Yaizan kylä sijaitsee saaren eteläosassa, lähellä Playa Blancan rantalomakohdetta. Yaiza hurmasi meidät sympaattisuudellaan jo ensimmäisellä läpiajoreissulla, matkalla Timafayan kansallispuistoon. Pienen kylän valkoisten talojen ja mustien ikkunanpielien luoma tunnelma on uniikki. Tähän mustavalkonäkymään kontrastia toivat vielä vihreät palmut ja pinkit kukat ympäri kylää. Ääripäiden värimaailma tekee Yaizasta loistokkaan kuvauskohteen. Yaiza on pieni ja helppo ottaa haltuun nopeallakin pysähdyksellä – eri asia on, malttaako sieltä lähteä pois. Kylästä löytyy muun muassa yksi koko saaren vanhimmista baareista, vuonna 1890 perustettu Bar Stop, jossa tarjoillaan juomien lisäksi tapaksia, kanarialaisia perunoita, ja paellaa. Harmi kyllä, paikka oli jo kiinni, kun seikkailin kylässä yksin ilta-aikaan, ilman ainuttakaan muuta turistia näköpiirissä. Haría, jota 1 000 palmun laaksoksikin kutsutaan, sijaitsee saaren pohjoisosassa ja sen lähin rantalomakohde on Punta Mujeres. Haría eroaa suuresti muusta Lanzarotesta, sillä maasto on mustan laavan sijasta täällä vehreämpää: tämä johtuu mikroilmastosta, joka vallitsee Harían kohdalla. Alueella kasvaa palmujen lisäksi viherkasveja, joita ei muualla saarella näkynyt lainkaan. Paikallisen tavan mukaan laaksoon istutetaan kaksi uutta palmua, kun kylään syntyy uusi poika ja yksi uusi palmu jokaisesta syntyvästä tytöstä. Emme pysähtyneet Haríassa, mutta pelkästään vehreän kylän läpi ajaminen oli kokemus muuten laavan hallitsemien maisemien jälkeen. Teguise lienee näistä kolmesta kylästä se tunnetuin. Me pysähdyimme Teguisessa vain ohikulkumatkalla syöttämään tyttäremme. Olimme unohtaneet hänen porkkanasoseestaan lusikan, joten pienen panikoinnin jälkeen oli voittajan olo, kun Teguisen piskuisesta minimarketista löytyi myös kertakäyttölusikoita. Aamuvirkkuina olimme liian ajoissa liikkeellä, eivätkä muut paikallisliikkeet olleet vielä auki.

Parhaiten Teguise tunnetaan sunnuntaimarkkinoistaan, mutta itse vierailisin kylässä uudestaankin niiden ulkopuolella, jotta voisin tutustua kunnolla kylään ja sen pieniin sivukujiin. Omaa rauhaa ja autenttisuutta arvostavana jättäisin seuraavallakin reissulla matkaoppaiden kuvissa ihmisvilinää pursuavat markkinat väliin.

Timafayan kansallispuisto on varmasti yksi Lanzaroten tärkeimmistä nähtävyyksistä. Meille suomalaisille tulivuorien kraatterit, musta rakoileva laavakenttä ja joka puolella levittäytyvä vuoristomaisema oli jotain aivan muuta kuin se, mihin litteässä kotimaassa olimme tottuneet.

Autolla kansallispuistoon oli helppo mennä, mutta parkkitilaa suositussa kohteessa ei ollut kovin paljon – onneksi paikalliset liikenteenohjaajat näyttivät minne voit parkkeerata. Puistossa ei voinut liikkua omin päin ja nähtävyyksistä joutui maksamaan sisäänpääsymaksun, joten onneksi tarkastimme aukioloajat ennen vierailua. Sisäänpääsymaksu kattoi todella kiinnostavan bussikierroksen alueella.

Kierroksella näimme kuin toiselta planeetalta olevia kraattereita ja laavaseinämiä, joita ei muuten näkisi muualla saarella, saati monessa muussa paikassa koko maailmassa. Bussi pysähtyi parhailla näköalapaikoilla, joten ennätin hyvin ottaa vaikuttavia valokuvia. Bussista ei saanut nousta ulos kesken matkaa, joten kuvat oli otettava ikkunan läpi. Meidän vuoden ikäinen tyttäremme päätti nukkua päiväunet bussikierroksen aikana, joten kierros sujui varsin leppoisasti.

La Gerian viiniviljelmät sijaitsevat 15 kilometrin päästä Timafayasta, joten nämä kaksi kohdetta oli helppo yhdistää yhteen puolen päivän mittaiseen retkeen. La Geriassa voi käydä opastetulla vierailulla katsomassa viinin valmistusta ja ostaa mukaan paikallista viiniä. Minua tosin eivät viinit, eikä niiden valmistus niinkään kiinnostaneet, vaan mielenkiintoni kohdistui tapaan, jolla viiniköynnöksiä kasvatetaan tulivuorten tuhkan päällä. Joten sen sijaan, että olisin osallistunut maksulliselle viinikierrokselle, suuntasin kameroineni ulkoilmaan ihastelemaan köynnöksiä ja viiniviljelmiä.

Rakastan rantoja ja vettä. En turistirantoja, vaan yksinäisiä, hiljaisia, luonnontilassa olevia rantoja, joiden reunoilla ei ole rantakahviloita, eikä ihmisiä kuljeteta banaaniveneillä matalikossa. Ennen matkaa olin etsinyt tietoa Lanzaroten rannoista ja merkannut yksilöimääni Google Maps -karttaan kaikki saaren odotetusti kauneimmat kohteet. Famara oli yksi niistä, jonka ehdottomasti halusin nähdä.

Famara on erityisesti surffareiden suosiossa oleva ranta, eikä niinkään tarkoitettu uimiseen. Se sopikin hyvin aamukävelylle ja valokuvausretkelle. Aurinko paistoi meille hieman väärästä suunnasta, jotta ranta olisi ollut kauneimmillaan ja kuvauksellisimmillaan. Oli se silti ehdottomasti käymisen arvoinen kohde, vaikken saanutkaan samanlaista wow-fiilistä, kuin vieraillessamme Costa de Papagayon kirkkailla ja tunnelmallisilla rannoilla.

Lanzaroten pohjoisosa tarjosi muitakin upeita nähtävyyksiä, jotka olisi ollut autoillen helppo ottaa haltuun yhden päiväretken aikana. Me vierailimme kohteissa kuitenkin eri päivinä.

Aivan saaren pohjoisosassa poikkesimme Orzolassa, matalalla, mustien laavakivien miehittämällä rannalla ihastelemassa turkoosia merta. Orzola on luonnon ranta, joten fasiliteetteja tai murkinapaikkoja sieltä ei löytynyt. Onneksi olimme varustautuneet omin eväin. Ranta löytyi aivan päätien vierestä ja sen toisella puolella sijaitsi kaksi pientä pysäköintialuetta.

Koska vesi oli niin matalaa, olisi sen pitänyt olla erityisen lämmintä, mutta meidän käyntiämme haittasi vähän viileä ja tuulinen sää. Heitin kuitenkin kengät pois ja vaihdoin sandaalit jalkaan, käärin housunlahkeet ylös ja kahlasin vedessä. Alkuun vesi tuntui kylmältä, mutta äkkiä siihen tottui. Jos päivä olisi ollut lämpimämpi, olisin ehkä pulahtanut uimaankin, kuten muiden paikalla olleiden perheiden hieman vanhemmat lapset tekivät. Vietimme rannalla hyvän tovin ihastellen maisemia ja kahlaten rantavedessä, lapsemme nukkuessa taas selkärepussa.

Seuraava Pohjois-Lanzaroten nähtävyyksistämme oli Mirador del Río, noin 475 metrin korkeudessa sijaitseva upea näköalatasanne, jonka suunnittelusta vastasi saaren kuuluisa arkkitehti César Manrique. Näköalapaikalta aukesi huikea maisema kohti La Graciosan naapurisaarta. Jos viikossa olisi ollut enemmän aikaa, olisin myös halunnut vierailla La Graciosalla, jonne olisi Lanzarotelta päässyt lautalla päivittäin.

Olen aina pitänyt näköalatasanteista ja siitä vapauden tunteesta, kun näkee joka ilmansuuntaan horisonttiin asti, joten odotin tätä vierailua erityisesti. Ylhäällä tasanteella meri kimmelsi uskomattoman sinisenä ja tunsin välitöntä haikeutta tietäessäni, että nämäkin maisemat näkee vain hetken – ja Suomessa sinisen ja valon tilalla odottaa pimeys. Suomessa näköalatasanne ilman turva-aitoja ei varmasti ikinä menisi säännösten läpi, mutta Lanzarotella se ei ole niin justiinsa.

Söimme kohteessa lounaaksi Mirador del Ríon kahvilan patongint ilmakuivatulla kinkulla katsellen samalla maisemia kahvilan ikkunan takaa. Se oli hieno hetki, sillä kun lounaan söi täällä, sai maisemia ihailla hetken verran kauemmin. Nämä pysäyttävät näkymät olivat yksi koko reissumme kohokohdista!

Viimeisenä päivänä matkallamme kohti saaren pohjoisinta kärkeä, vastaan tuli Jardín de Cactus – Kaktuspuutarha. Olimme puutarhalla aikaisin aamulla, juuri aukeamisen aikaan, koska jatkaisimme vierailun jälkeen suoraan lentokentälle. Puutarha piti sisällään yli 450 eri kaktuslajiketta, kahvilan ja pienen matkamuistomyymälän ja täältä ostetut kaktukset olivat huomattavasti halvempia kuin lentokentällä myydyt!

Olimme häkeltyneet kaktuspuistosta. Moni kaktuksista oli meitä korkeampia ja osa taas leveämpiä, litteämpiä, piikikkäämpiä, pehmeämpiä ja kotoisin useammasta maailman kolkasta kuin osasimme odottaa. Taimia oli koottu puistoon ympäri maailman Meksikoa ja Australiaa myöten. Muinaisesta primitiivisestä luonnosta muistuttava alue ei ollut iso, mutta kun näki yhtä aikaa kaikki ne maailmalta paikalle tuodut ja istutetut eri vaihtoehdot, oli vaikeus valita oma suosikki, jonka haluaisi kasvamaan omaan puutarhaan – jos Suomessa nyt kaktus edes kasvaisi. Itseään kolme kertaa suuremman piikikkään kaktuksen juurella tuntee itsensä nöyräksi.

Lanzarote on monipuolinen kohde paeta Suomen talvea ja sopii varmasti kaikille ja kaikenikäisille. Ainakin Lanzarote sopi täydellisesti meille pienen lapsen kanssa matkaaville. Paikalliset olivat ystävällisiä, etenkin ravintolan buffetissa melkoista sormiruokailusotkua aiheuttanutta lasta kohtaan. Missään ei ollut ruuhkia ja Lanzarotella oli myös erittäin siistiä: roskia ei näkynyt missään. Rauhallista lomakohdetta etsivälle Playa Blanca oli erinomainen sijainti majoittua, toisin kuin esimerkiksi Playa del Carmenin viiihdekeskus.

Tammikuussa pienen lapsen kanssa matkustaessa lämpötila oli otollinen. Myös nähtävyyksillä jaksoi paremmin, kun hiki ei valunut ohimoilla samalla tavalla kuin +35° helteessä, vaikka Kanarian aurinko paistoikin ihanasti lämmittäen. Miellyttävän ilmaston johdosta Lanzarote sopisi erityisen hyvin myös pyöräily- ja vaelluslomakohteeksi, sillä Suomen talviaikaan Lanzarotella ei ole liian kuuma urheilla.

Erityisen hyvin Lanzarote sopi minulle valokuvaajana: saaren mustavalkoisuus – musta laava ja valkoiset rakennukset – loivat kontrastin ja näköalan, jollaisia ei muualta löydä. Uskomaton luonto erilaisine sävyineen häkellytti ja pakotti kulkemaan kamera kädessä tallentaen jokaisen hetken.

Viimeisenä lomapäivänä mielen täytti haikeus. Olisin voinut jäädä vielä toiseksi viikoksi ja aloin jo haaveilla seuraavan talven uudesta matkasta Kanariansaarille: paikkaan, jota olimme pitäneet mieheni kanssa vain suomalaisturisteja täynnä olevana turistirysänä. Sen sijaan löysimme uniikin ympäristön, jossa sai liikkua usein kaikessa rauhassa vaihtelevien vuori-, laava-, palmu- ja rannikkomaisemien keskellä. Koska tällä Lanzaroten vierailulla ehdimme käydä katsomassa kaikki mielenkiintoisimmat nähtävyydet, seuraavalla kerralla olisi ihanaa rentoutua enemmän ja pysyä paikoillaan. Playa de Papagayolla haluaisin silti käydä uudestaan. Seuraavalla kerralla tyttäremmekin osaisi jo nauttia eri tavalla hotellin uima-altaista ja merenrantojen hiekkaleikeistä, tai jopa vesipuistoista. Tekisin seuraavalla reissulla myös matkan näköalatasanteen yläilmoista näkemällemme La Graciosan pikkusaarelle.

“Ensi talvena uudelleen”, ajattelin laskeutuessamme Suomeen, sillä kotona odottivat pakkanen, lumisade ja pimeys.