36 kuvaa
Lomamuisto

Helmikuiseen viikonloppuun Edinburghissa mahtuu paljon kulttuuria sekä retki Dundeen ja Aberdeenin kaupunkeihin

30.1.–2.2.2019
Skotlanti on minulle ennestään tuttu siellä asumisen ja vuosikymmenten reissujen ajalta. Edinburghissa ja muualla Skotlannissa jokainen hetki on seikkailu ja silmänruokaa. Välimatkat ovat lyhyitä. Voin vaihtaa maisemaa jalan ja julkisilla. Suosittu kirjailija Alexander McCall Smith on oikeassa, kun suosittelee tutustumaan Edinburghin tunnelmiin kierrellen ja aistien kaupunkia. Joka museoon ja galleriaan ja pubiin ja ravintolaan ei millään ehdi! Yleensä en singahda Skotlantiin viikonlopuksi, vaan tulen pidemmäksi ajaksi. Tällä kertaa olen tullut tervehtimään ystäviä ja Edinburghia ja ajoittanut matkan niin, että voimme mennä yhdessä oopperaan. Huippuajankohtainen trilleriooppera esitetään Edinburghissa vain kahdesti. Lisäksi haluan käydä mielenkiintoisessa Dundeen kaupungissa ja tsekata sen uuden designmuseon. Ja kun Dundeessa olen, aion päivittää käsitykseni Aberdeenin kaupungista sen pohjoispuolella. En ole kunnolla ollut Aberdeenissa sitten interrailin vuonna 1 ja 2. Siitä tulee kahden pienemmän kaupungin ja yhden yön retki. Säätiedot ovat luvanneet kaikenlaista, kaunista, ehkä vähän yöräntää ja pientä yöpakkastakin, ja lunta tuntureille pohjoiseen. Edinburghin helmikuussa kumminkin kukkii ja aina jossain vihertää.
Helsinki–Edinburgh

Suoralla Skotlannin-lennolla määränpäähän

Lentokone on kapea eikä ihan uusi. Jotkut kommentoivat ja vilkuilevat sitä paheksuvasti rappuja noustessaan. Näillä Finskin tytäryhtiön Norran koneilla lennetään yhä enemmän lyhyitä kaupunkien välisiä lentoja Suomesta. Lentosuora Suomi-Skotlanti on lyhyt, kaksi ja puoli tuntia.
Seuraavan kerran taitan matkan juna-laiva-kombolla, ajattelen tasaisessa kyydissä. Vain Skandinavian niemimaalta Pohjanmeren ylle tultaessa kone nykäisee vähän, humps. Ennen kuin takapyörät koskettavat Edinburghin Turnhousen kentän kiitorataa, kone keikkuu tutusti. Jotkut kanssamatkustajat vilkaisevat toisiinsa huolirypyt kulmakarvojen välissä.
Katselen lähestyviä kukkuloita allamme ja hymyilen ilosta itsekseni. Kun lentokoneen kiitorata loppuu ja kone kääntyy terminaalille, minun kiihdytykseni Skotlantiin alkaa: Täältä tullaan, ihana olla täällä jälleen! Ohitan terminaalin edessä lastaavan Airlink 100 -lentokenttäbussin lippukioskeineen. Taksit lähtevät vähän taaempaa, parkkihallin katutasosta. Siitä vasemmalle näkyy paikallis- ja pitkänmatkan bussien lähtölaitureita, ratikan päätepysäkki lippuautomaatteineen ja autovuokraamoiden kylttejä.
Kentällä oli ruuhkaa ja olen myöhässä, joten nappaan taksin. Keskusteluni kuljettajan kanssa osoittaa, että saarella puhutaan muunkinlaista englantia kuin BBC:n, kuningattaren ja Oxfordin. Taksimatka on hyvä tilaisuus virittää korvat kuullun ymmärtämiseen!
Taksimatkaan liittyy pieni moka: olin hypännyt ensimmäiseen vapaaseen taksiin muistamatta kysyä, voinko maksaa kortilla. Lyhyt pysähdys pankkiautomaatilla ratkaiseen tilanteen.
Lentokone on kapea eikä ihan uusi. Jotkut kommentoivat ja vilkuilevat sitä paheksuvasti rappuja noustessaan. Näillä Finskin tytäryhtiön Norran koneilla lennetään yhä enemmän lyhyitä kaupunkien välisiä lentoja Suomesta. Lentosuora Suomi-Skotlanti on lyhyt, kaksi ja puoli tuntia.
Seuraavan kerran taitan matkan juna-laiva-kombolla, ajattelen tasaisessa kyydissä. Vain Skandinavian niemimaalta Pohjanmeren ylle tultaessa kone nykäisee vähän, humps. Ennen kuin takapyörät koskettavat Edinburghin Turnhousen kentän kiitorataa, kone keikkuu tutusti. Jotkut kanssamatkustajat vilkaisevat toisiinsa huolirypyt kulmakarvojen välissä.
Katselen lähestyviä kukkuloita allamme ja hymyilen ilosta itsekseni. Kun lentokoneen kiitorata loppuu ja kone kääntyy terminaalille, minun kiihdytykseni Skotlantiin alkaa: Täältä tullaan, ihana olla täällä jälleen! Ohitan terminaalin edessä lastaavan Airlink 100 -lentokenttäbussin lippukioskeineen. Taksit lähtevät vähän taaempaa, parkkihallin katutasosta. Siitä vasemmalle näkyy paikallis- ja pitkänmatkan bussien lähtölaitureita, ratikan päätepysäkki lippuautomaatteineen ja autovuokraamoiden kylttejä.
Kentällä oli ruuhkaa ja olen myöhässä, joten nappaan taksin. Keskusteluni kuljettajan kanssa osoittaa, että saarella puhutaan muunkinlaista englantia kuin BBC:n, kuningattaren ja Oxfordin. Taksimatka on hyvä tilaisuus virittää korvat kuullun ymmärtämiseen!
Taksimatkaan liittyy pieni moka: olin hypännyt ensimmäiseen vapaaseen taksiin muistamatta kysyä, voinko maksaa kortilla. Lyhyt pysähdys pankkiautomaatilla ratkaiseen tilanteen.
Lue lisää
Lentokone on kapea eikä ihan uusi. Jotkut kommentoivat ja vilkuilevat sitä paheksuvasti rappuja noustessaan. Näillä Finskin tytäryhtiön Norran koneilla lennetään yhä enemmän lyhyitä kaupunkien välisiä lentoja Suomesta. Lentosuora Suomi-Skotlanti on lyhyt, kaksi ja puoli tuntia.
Seuraavan kerran taitan matkan juna-laiva-kombolla, ajattelen tasaisessa kyydissä. Vain Skandinavian niemimaalta Pohjanmeren ylle tultaessa kone nykäisee vähän, humps. Ennen kuin takapyörät koskettavat Edinburghin Turnhousen kentän kiitorataa, kone keikkuu tutusti. Jotkut kanssamatkustajat vilkaisevat toisiinsa huolirypyt kulmakarvojen välissä.
Katselen lähestyviä kukkuloita allamme ja hymyilen ilosta itsekseni. Kun lentokoneen kiitorata loppuu ja kone kääntyy terminaalille, minun kiihdytykseni Skotlantiin alkaa: Täältä tullaan, ihana olla täällä jälleen! Ohitan terminaalin edessä lastaavan Airlink 100 -lentokenttäbussin lippukioskeineen. Taksit lähtevät vähän taaempaa, parkkihallin katutasosta. Siitä vasemmalle näkyy paikallis- ja pitkänmatkan bussien lähtölaitureita, ratikan päätepysäkki lippuautomaatteineen ja autovuokraamoiden kylttejä.
Kentällä oli ruuhkaa ja olen myöhässä, joten nappaan taksin. Keskusteluni kuljettajan kanssa osoittaa, että saarella puhutaan muunkinlaista englantia kuin BBC:n, kuningattaren ja Oxfordin. Taksimatka on hyvä tilaisuus virittää korvat kuullun ymmärtämiseen!
Taksimatkaan liittyy pieni moka: olin hypännyt ensimmäiseen vapaaseen taksiin muistamatta kysyä, voinko maksaa kortilla. Lyhyt pysähdys pankkiautomaatilla ratkaiseen tilanteen.
Carmelite

Hotelli sijaitsee aivan Aberdeenin keskustassa

Edinburghissa yövyn Stockbridgen keskustakaupunginosassa. Se sijaitsee 1700–1800-luvuilla rakennetun uuden kaupungin puolella, Leithjoen varrella. Paikallisasutuksen ja putiikkien, divarien, kahviloiden, ravintoloiden ja taidegallerioiden lomassa on aamiaismajoitusta ja lomahuoneistoja. Jokivartta voi samota kahteen eri suuntaan. Lähellä sijaitsee myös yksi edinburghilaisten olohuone, maailmankuulu kasvitieteellinen puutarha ja puistoja.
Viikonloppureissuni aikana lähden pienelle retkelle Dundeehen ja toiseksi Aberdeeniin. Dundeesta on sinne enää 1,5 tuntia kaunista rannikkoa pohjoiseen. Valitsin yöpymispaikakseni Carmelite-hotellin, koska ajattelen, että se olisi kivan kultturelli: onhan se Aberdeenin vuotuisten jazzfestivaalien pitopaikkoja.
Carmelite sijaitsee liikekeskustassa, muutaman minuutin kävelyn päässä rautatieasemalta. Hotellin trunk roomiin aion jättää päiväksi matkatavarani ja napata jälleen mukaan junalle mennessäni.
Hotellissa on kaksi kerrosta sviittejä. On perjantai-ilta, ja aulabaariin tulee pariskuntia, joista näkyy, että he ovat tulleet tapaamisiin, viettämään laatuaikaa tai juhlimaan hääpäiväänsä. Juon lasillisen valkkaria, mutta en kotiudu. Ylimmän kerroksen siistissä standard-luokan huoneessa (50 puntaa) on viininpunaista ja beigeä. Kapeaan kylppäriin pääsen ikkunan vierestä. Samalla voin vilkaista ainoaa kuvaa paljailla seinillä: omakuva seinäpeilissä.
Selkäni ja minä kaipaamme hyvää lepoa öisin, kun päivisin kävelen paljon. Saan uhkaavan litteän petauspatjan (topper) päälle pyynnöstä toisen, ja taittelen päiväpeiton niiden väliin. Nyt huoneessa on kaikki mitä tarvitsen, myös lyhyt metallinen vaaterekki nurkassa. Sen koukuttomien henkarien helinä on ärsyttävä muisto menneisyydestä. Jonkun hostellin hämärissä yritin kiskoa henkaria alaspäin, kun sitä pitää nostaa ylöspäin ja vetää itseään kohden – tai jättää paikoilleen ja täyttää roikkuvana. Yön leikkaa hyytävä kirkuminen vastapäisen pubin edustalta, sitten kuuluu möreää karjumista, lopulta poliisiauton ja ambulanssin sireenit. Nukahdan aamuyöstä.
Isosta lisämaksusta saisin skottiaamiaisen, muun muassa pekonia, makkaroita ja veripalttua, joita en syö. Jätän tavarani aamulla säilytykseen ja lähden etsimään kahvilaa.
Edinburghissa yövyn Stockbridgen keskustakaupunginosassa. Se sijaitsee 1700–1800-luvuilla rakennetun uuden kaupungin puolella, Leithjoen varrella. Paikallisasutuksen ja putiikkien, divarien, kahviloiden, ravintoloiden ja taidegallerioiden lomassa on aamiaismajoitusta ja lomahuoneistoja. Jokivartta voi samota kahteen eri suuntaan. Lähellä sijaitsee myös yksi edinburghilaisten olohuone, maailmankuulu kasvitieteellinen puutarha ja puistoja.
Viikonloppureissuni aikana lähden pienelle retkelle Dundeehen ja toiseksi Aberdeeniin. Dundeesta on sinne enää 1,5 tuntia kaunista rannikkoa pohjoiseen. Valitsin yöpymispaikakseni Carmelite-hotellin, koska ajattelen, että se olisi kivan kultturelli: onhan se Aberdeenin vuotuisten jazzfestivaalien pitopaikkoja.
Carmelite sijaitsee liikekeskustassa, muutaman minuutin kävelyn päässä rautatieasemalta. Hotellin trunk roomiin aion jättää päiväksi matkatavarani ja napata jälleen mukaan junalle mennessäni.
Hotellissa on kaksi kerrosta sviittejä. On perjantai-ilta, ja aulabaariin tulee pariskuntia, joista näkyy, että he ovat tulleet tapaamisiin, viettämään laatuaikaa tai juhlimaan hääpäiväänsä. Juon lasillisen valkkaria, mutta en kotiudu. Ylimmän kerroksen siistissä standard-luokan huoneessa (50 puntaa) on viininpunaista ja beigeä. Kapeaan kylppäriin pääsen ikkunan vierestä. Samalla voin vilkaista ainoaa kuvaa paljailla seinillä: omakuva seinäpeilissä.
Selkäni ja minä kaipaamme hyvää lepoa öisin, kun päivisin kävelen paljon. Saan uhkaavan litteän petauspatjan (topper) päälle pyynnöstä toisen, ja taittelen päiväpeiton niiden väliin. Nyt huoneessa on kaikki mitä tarvitsen, myös lyhyt metallinen vaaterekki nurkassa. Sen koukuttomien henkarien helinä on ärsyttävä muisto menneisyydestä. Jonkun hostellin hämärissä yritin kiskoa henkaria alaspäin, kun sitä pitää nostaa ylöspäin ja vetää itseään kohden – tai jättää paikoilleen ja täyttää roikkuvana. Yön leikkaa hyytävä kirkuminen vastapäisen pubin edustalta, sitten kuuluu möreää karjumista, lopulta poliisiauton ja ambulanssin sireenit. Nukahdan aamuyöstä.
Isosta lisämaksusta saisin skottiaamiaisen, muun muassa pekonia, makkaroita ja veripalttua, joita en syö. Jätän tavarani aamulla säilytykseen ja lähden etsimään kahvilaa.
Lue lisää
Edinburghissa yövyn Stockbridgen keskustakaupunginosassa. Se sijaitsee 1700–1800-luvuilla rakennetun uuden kaupungin puolella, Leithjoen varrella. Paikallisasutuksen ja putiikkien, divarien, kahviloiden, ravintoloiden ja taidegallerioiden lomassa on aamiaismajoitusta ja lomahuoneistoja. Jokivartta voi samota kahteen eri suuntaan. Lähellä sijaitsee myös yksi edinburghilaisten olohuone, maailmankuulu kasvitieteellinen puutarha ja puistoja.
Viikonloppureissuni aikana lähden pienelle retkelle Dundeehen ja toiseksi Aberdeeniin. Dundeesta on sinne enää 1,5 tuntia kaunista rannikkoa pohjoiseen. Valitsin yöpymispaikakseni Carmelite-hotellin, koska ajattelen, että se olisi kivan kultturelli: onhan se Aberdeenin vuotuisten jazzfestivaalien pitopaikkoja.
Carmelite sijaitsee liikekeskustassa, muutaman minuutin kävelyn päässä rautatieasemalta. Hotellin trunk roomiin aion jättää päiväksi matkatavarani ja napata jälleen mukaan junalle mennessäni.
Hotellissa on kaksi kerrosta sviittejä. On perjantai-ilta, ja aulabaariin tulee pariskuntia, joista näkyy, että he ovat tulleet tapaamisiin, viettämään laatuaikaa tai juhlimaan hääpäiväänsä. Juon lasillisen valkkaria, mutta en kotiudu. Ylimmän kerroksen siistissä standard-luokan huoneessa (50 puntaa) on viininpunaista ja beigeä. Kapeaan kylppäriin pääsen ikkunan vierestä. Samalla voin vilkaista ainoaa kuvaa paljailla seinillä: omakuva seinäpeilissä.
Selkäni ja minä kaipaamme hyvää lepoa öisin, kun päivisin kävelen paljon. Saan uhkaavan litteän petauspatjan (topper) päälle pyynnöstä toisen, ja taittelen päiväpeiton niiden väliin. Nyt huoneessa on kaikki mitä tarvitsen, myös lyhyt metallinen vaaterekki nurkassa. Sen koukuttomien henkarien helinä on ärsyttävä muisto menneisyydestä. Jonkun hostellin hämärissä yritin kiskoa henkaria alaspäin, kun sitä pitää nostaa ylöspäin ja vetää itseään kohden – tai jättää paikoilleen ja täyttää roikkuvana. Yön leikkaa hyytävä kirkuminen vastapäisen pubin edustalta, sitten kuuluu möreää karjumista, lopulta poliisiauton ja ambulanssin sireenit. Nukahdan aamuyöstä.
Isosta lisämaksusta saisin skottiaamiaisen, muun muassa pekonia, makkaroita ja veripalttua, joita en syö. Jätän tavarani aamulla säilytykseen ja lähden etsimään kahvilaa.
Calton Hill

Päivä Edinburghissa – näköalakukkulalta avautuvat valloittavat maisemat kaupungin ylle ja kauemmas

Caltonin kukkula on yhtä hyvä matkan aloituspaikka ensikertalaiselle Edinburghissa kuin minulle Skotlannin konkarimatkaajana. Tällä reissulla kävin siellä kahdesti.
Kävelen Princes Streetin itäpäästä Skotlannin hallituksen rakennuksen kulmalle asti. Tien vastakkaisella puolen, oranssin Rock Housen jälkeen on muurissa kyltti, jossa sormi osoittaa vasemmalle: Calton Hill. Suurin osa loivia mutta runsaita rappuja alas tulevista on ulkomaalaisia: he tulevat alas täkäläisittäin väärää eli vasenta laitaa.
Huipulla pysähdyn, pyörähdän ympäri. Ihoni menee kananlihalle ja tulee hyvä lempeä olo: Mikä paikka! Mitä kaikkea Caltonin kukkula ja Edinburgh minulle tarjoavatkaan!
Olen kuluneen tulivuoren päällä. Tänne on kerätty spitaalisia ja täällä on mestattu ihmisiä. En halua ajatella sitä. Jotkut eivät tyydy vain katselemaan ja kiertelemään, vaan onnistuvat kapuamaan Kansallisen monumentin korkealle jalustalle ja ottavat selfie- ja kaverikuvia Parthenonin temppelistä muistuttavien pylväiden välissä. Edessäni näen kaksi Unescon maailmanperintökohdetta kerralla: Old Town ja New Town, kuten paikalliset näitä kutsuvat. Katson Edinburghin keskiaikaiselle linnalle ja sen alapuolella levittäytyvään Old Towniin. Siellä, yliopiston lähellä, on erinomainen Kansallismuseo, yksi Iso-Britannian suosituimpia matkailukohteita. Vanhan puolen kadut ja kujat ovat täynnä kivijalkakauppoja, kahviloita, pubeja ja ravintoloita, hotelleja ja museoita kuten kansanmuseo People's Story ja lelumuseo Museum of Childhood.
Tyyriin Balmoral-hotellin kellotornista oikealle Princes Streetin vilinä rajaa 1700–1800-lukujen uuden kaupungin. Sen kadut ja talot niiden varsilla muodostavat hienostuneita soikioita, ympyröitä, suoria. On puolipyöreitä yksityisiä puistoja, kalliita kauppoja, hotelleja, taidegallerioita, asianajotoimistoja ja lisää kahviloita.
Kaukana taustalla siintää uusi maantiesilta, jonka sirot valkoiset kannatinvaijerit ovat kuin viuhkoja. Vähän lähempänä hohtaa suosittu postikorttiaihe: punainen rautatiesilta 1800-luvun lopulta. Idässä katseeni lipuu Leithin satamakaupunginosan ylitse ja Portobelloon, jossa on kaupungin uimaranta. Calton Hillin alapuolella Holyroodin palatsi, eli kuningattaren täkäläinen yöpymispaikka, näyttää yllättävän pieneltä. Sen naapurina levittäytyy skottiparlamentin uudisrakennus.
Tiedekeskus Dynamic Earth näkyy terävästi. Eteläisellä taustalla silmä erottaa linnan muuria muistuttavan 46 metriä korkean kalliojyrkänteen, Salisbury Crags. Sen takana nousee korkeammalle Arthur's Seat. Ja kaiken tämän päälle, tuolla näkymättömän kaukana etelässä, lännessä ja pohjoisessa on vielä lisää ihanaa Skotlantia... Aamupala alkaa valua vatsassa. Uudehko The Lookout -ravintola kukkulan luoteiskulmassa on täynnä ja kahvilakin kiinni. Päätän jaksaa Balmoralin kulmalle ja siitä North Bridgea Vanhaankaupunkiin, lounastreffeille The Outsider -ravintolaan.
Kansallismuseossa käyn täsmäkatsomassa vain näyttelyn, joka osoittautuu taidokkaaksi. Vanhat ristipistot eivät vaan ole minun juttuni! Näyttelyn jälkeen siirryn kujien ja rappujen kautta oikaisten Kansallisgallerian edustalle, Princes Streetin yli ja siitä Frederick Streetiä ylös ja alas Howe Streetille.
Joogasalin alakerrasta Leo's Beanery -kahvilasta tulee niin houkutteleva kakun tuoksu, että laskeudun rappuset alas suosittuun rauhalliseen kahvilaan, jossa minua palvelee luontevan ystävällinen ja avulias kahvila-apulainen. Laktoositonta kahvileipää ei juuri silloin ole saatavilla; seuraavaksi paras vaihtoehto on vähän voita sisältävä kakku.
Sitten jaksan vielä majapaikkani lähelle Leithjoen varrelle vähän fiilistelemään. Illalla tarvon vielä ylämäkeä-alamäkeä-ylämäkeä Stockbridgestä Vanhankaupungin ytimeen: Haluan tapani mukaan tankata suullisia kertomuksia Tarinatalossa (Scottish Storytelling Centre). Täällä niitä kuulee huippukertojilta.
Caltonin kukkula on yhtä hyvä matkan aloituspaikka ensikertalaiselle Edinburghissa kuin minulle Skotlannin konkarimatkaajana. Tällä reissulla kävin siellä kahdesti.
Kävelen Princes Streetin itäpäästä Skotlannin hallituksen rakennuksen kulmalle asti. Tien vastakkaisella puolen, oranssin Rock Housen jälkeen on muurissa kyltti, jossa sormi osoittaa vasemmalle: Calton Hill. Suurin osa loivia mutta runsaita rappuja alas tulevista on ulkomaalaisia: he tulevat alas täkäläisittäin väärää eli vasenta laitaa.
Huipulla pysähdyn, pyörähdän ympäri. Ihoni menee kananlihalle ja tulee hyvä lempeä olo: Mikä paikka! Mitä kaikkea Caltonin kukkula ja Edinburgh minulle tarjoavatkaan!
Olen kuluneen tulivuoren päällä. Tänne on kerätty spitaalisia ja täällä on mestattu ihmisiä. En halua ajatella sitä. Jotkut eivät tyydy vain katselemaan ja kiertelemään, vaan onnistuvat kapuamaan Kansallisen monumentin korkealle jalustalle ja ottavat selfie- ja kaverikuvia Parthenonin temppelistä muistuttavien pylväiden välissä. Edessäni näen kaksi Unescon maailmanperintökohdetta kerralla: Old Town ja New Town, kuten paikalliset näitä kutsuvat. Katson Edinburghin keskiaikaiselle linnalle ja sen alapuolella levittäytyvään Old Towniin. Siellä, yliopiston lähellä, on erinomainen Kansallismuseo, yksi Iso-Britannian suosituimpia matkailukohteita. Vanhan puolen kadut ja kujat ovat täynnä kivijalkakauppoja, kahviloita, pubeja ja ravintoloita, hotelleja ja museoita kuten kansanmuseo People's Story ja lelumuseo Museum of Childhood.
Tyyriin Balmoral-hotellin kellotornista oikealle Princes Streetin vilinä rajaa 1700–1800-lukujen uuden kaupungin. Sen kadut ja talot niiden varsilla muodostavat hienostuneita soikioita, ympyröitä, suoria. On puolipyöreitä yksityisiä puistoja, kalliita kauppoja, hotelleja, taidegallerioita, asianajotoimistoja ja lisää kahviloita.
Kaukana taustalla siintää uusi maantiesilta, jonka sirot valkoiset kannatinvaijerit ovat kuin viuhkoja. Vähän lähempänä hohtaa suosittu postikorttiaihe: punainen rautatiesilta 1800-luvun lopulta. Idässä katseeni lipuu Leithin satamakaupunginosan ylitse ja Portobelloon, jossa on kaupungin uimaranta. Calton Hillin alapuolella Holyroodin palatsi, eli kuningattaren täkäläinen yöpymispaikka, näyttää yllättävän pieneltä. Sen naapurina levittäytyy skottiparlamentin uudisrakennus.
Tiedekeskus Dynamic Earth näkyy terävästi. Eteläisellä taustalla silmä erottaa linnan muuria muistuttavan 46 metriä korkean kalliojyrkänteen, Salisbury Crags. Sen takana nousee korkeammalle Arthur's Seat. Ja kaiken tämän päälle, tuolla näkymättömän kaukana etelässä, lännessä ja pohjoisessa on vielä lisää ihanaa Skotlantia... Aamupala alkaa valua vatsassa. Uudehko The Lookout -ravintola kukkulan luoteiskulmassa on täynnä ja kahvilakin kiinni. Päätän jaksaa Balmoralin kulmalle ja siitä North Bridgea Vanhaankaupunkiin, lounastreffeille The Outsider -ravintolaan.
Kansallismuseossa käyn täsmäkatsomassa vain näyttelyn, joka osoittautuu taidokkaaksi. Vanhat ristipistot eivät vaan ole minun juttuni! Näyttelyn jälkeen siirryn kujien ja rappujen kautta oikaisten Kansallisgallerian edustalle, Princes Streetin yli ja siitä Frederick Streetiä ylös ja alas Howe Streetille.
Joogasalin alakerrasta Leo's Beanery -kahvilasta tulee niin houkutteleva kakun tuoksu, että laskeudun rappuset alas suosittuun rauhalliseen kahvilaan, jossa minua palvelee luontevan ystävällinen ja avulias kahvila-apulainen. Laktoositonta kahvileipää ei juuri silloin ole saatavilla; seuraavaksi paras vaihtoehto on vähän voita sisältävä kakku.
Sitten jaksan vielä majapaikkani lähelle Leithjoen varrelle vähän fiilistelemään. Illalla tarvon vielä ylämäkeä-alamäkeä-ylämäkeä Stockbridgestä Vanhankaupungin ytimeen: Haluan tapani mukaan tankata suullisia kertomuksia Tarinatalossa (Scottish Storytelling Centre). Täällä niitä kuulee huippukertojilta.
Lue lisää
Caltonin kukkula on yhtä hyvä matkan aloituspaikka ensikertalaiselle Edinburghissa kuin minulle Skotlannin konkarimatkaajana. Tällä reissulla kävin siellä kahdesti.
Kävelen Princes Streetin itäpäästä Skotlannin hallituksen rakennuksen kulmalle asti. Tien vastakkaisella puolen, oranssin Rock Housen jälkeen on muurissa kyltti, jossa sormi osoittaa vasemmalle: Calton Hill. Suurin osa loivia mutta runsaita rappuja alas tulevista on ulkomaalaisia: he tulevat alas täkäläisittäin väärää eli vasenta laitaa.
Huipulla pysähdyn, pyörähdän ympäri. Ihoni menee kananlihalle ja tulee hyvä lempeä olo: Mikä paikka! Mitä kaikkea Caltonin kukkula ja Edinburgh minulle tarjoavatkaan!
Olen kuluneen tulivuoren päällä. Tänne on kerätty spitaalisia ja täällä on mestattu ihmisiä. En halua ajatella sitä. Jotkut eivät tyydy vain katselemaan ja kiertelemään, vaan onnistuvat kapuamaan Kansallisen monumentin korkealle jalustalle ja ottavat selfie- ja kaverikuvia Parthenonin temppelistä muistuttavien pylväiden välissä. Edessäni näen kaksi Unescon maailmanperintökohdetta kerralla: Old Town ja New Town, kuten paikalliset näitä kutsuvat. Katson Edinburghin keskiaikaiselle linnalle ja sen alapuolella levittäytyvään Old Towniin. Siellä, yliopiston lähellä, on erinomainen Kansallismuseo, yksi Iso-Britannian suosituimpia matkailukohteita. Vanhan puolen kadut ja kujat ovat täynnä kivijalkakauppoja, kahviloita, pubeja ja ravintoloita, hotelleja ja museoita kuten kansanmuseo People's Story ja lelumuseo Museum of Childhood.
Tyyriin Balmoral-hotellin kellotornista oikealle Princes Streetin vilinä rajaa 1700–1800-lukujen uuden kaupungin. Sen kadut ja talot niiden varsilla muodostavat hienostuneita soikioita, ympyröitä, suoria. On puolipyöreitä yksityisiä puistoja, kalliita kauppoja, hotelleja, taidegallerioita, asianajotoimistoja ja lisää kahviloita.
Kaukana taustalla siintää uusi maantiesilta, jonka sirot valkoiset kannatinvaijerit ovat kuin viuhkoja. Vähän lähempänä hohtaa suosittu postikorttiaihe: punainen rautatiesilta 1800-luvun lopulta. Idässä katseeni lipuu Leithin satamakaupunginosan ylitse ja Portobelloon, jossa on kaupungin uimaranta. Calton Hillin alapuolella Holyroodin palatsi, eli kuningattaren täkäläinen yöpymispaikka, näyttää yllättävän pieneltä. Sen naapurina levittäytyy skottiparlamentin uudisrakennus.
Tiedekeskus Dynamic Earth näkyy terävästi. Eteläisellä taustalla silmä erottaa linnan muuria muistuttavan 46 metriä korkean kalliojyrkänteen, Salisbury Crags. Sen takana nousee korkeammalle Arthur's Seat. Ja kaiken tämän päälle, tuolla näkymättömän kaukana etelässä, lännessä ja pohjoisessa on vielä lisää ihanaa Skotlantia... Aamupala alkaa valua vatsassa. Uudehko The Lookout -ravintola kukkulan luoteiskulmassa on täynnä ja kahvilakin kiinni. Päätän jaksaa Balmoralin kulmalle ja siitä North Bridgea Vanhaankaupunkiin, lounastreffeille The Outsider -ravintolaan.
Kansallismuseossa käyn täsmäkatsomassa vain näyttelyn, joka osoittautuu taidokkaaksi. Vanhat ristipistot eivät vaan ole minun juttuni! Näyttelyn jälkeen siirryn kujien ja rappujen kautta oikaisten Kansallisgallerian edustalle, Princes Streetin yli ja siitä Frederick Streetiä ylös ja alas Howe Streetille.
Joogasalin alakerrasta Leo's Beanery -kahvilasta tulee niin houkutteleva kakun tuoksu, että laskeudun rappuset alas suosittuun rauhalliseen kahvilaan, jossa minua palvelee luontevan ystävällinen ja avulias kahvila-apulainen. Laktoositonta kahvileipää ei juuri silloin ole saatavilla; seuraavaksi paras vaihtoehto on vähän voita sisältävä kakku.
Sitten jaksan vielä majapaikkani lähelle Leithjoen varrelle vähän fiilistelemään. Illalla tarvon vielä ylämäkeä-alamäkeä-ylämäkeä Stockbridgestä Vanhankaupungin ytimeen: Haluan tapani mukaan tankata suullisia kertomuksia Tarinatalossa (Scottish Storytelling Centre). Täällä niitä kuulee huippukertojilta.
Anthropocene

Oopperailta Edinburghissa – Kantaaottava ajankohtainen trilleri porautuu mieleni joka sopukkaan

Edinburgh on maailman suurimpien vuotuisten kulttuurifestivaalien ja vielä suuremman Fringen tapahtumapaikka. Siellä pidetään noin tusina festivaalia vuodessa.
Yleensä nautin Edinburghista suurimpien tapahtumien ulkopuolella, jolloin kaduilla mahtuu kävelemään ja hinnat ovat kesää kohtuullisemmat. Kaupunkihan pursuaa musiikkia, teatteria ja näyttelyitä laidasta laitaan ympäri vuoden.
Käyn nytkin “kotiuttamassa itseni” Tarinakeskuksessa. Pitkäaikainen suosikkiteatterini on Traverse, mutta King’s-teatterikin esittää kiinnostavia aikalaisnäytelmiä.
Nyt onnistun ajoittamaan käyntini nykyoopperan aikaan. King's-teatteri on punaista kiveä ja näyttää ulospäin enemmän satavuotiaalta virastotalolta kuin teatterilta. Toisin on sisällä: kermaa, kultaa ja kattomaalauksia! Ystäväni nykäisevät hihasta, kun yritän kääntyä naulakolle: täällä istutaan takki sylissä oopperakatsomossa! Yleisö näyttää siltä kuin olisi tulossa suoraan töistä. Pitkässä neulemekossa tunnen itseni melkein ylipukeutuneeksi. Suomen oopperakäynteihin löytyy toinenkin ero. Liput erittäin hyville paikoille maksoivat 30 puntaa, noin 35 euroa, kappale.
Anthropocene-ooppera esitetään Edinburghissa vain kahdesti. Niinpä ostin liput neljälle ystävälleni ja itselleni netistä kolme viikkoa etukäteen. Hain ne teatterin kassalta ennen esitystä. Kun ensi-ilta oli Glasgow'ssa, television luonto-ohjelmista tuttu Sir David Attenborough puhui Davosin foorumille Sveitsissä napajäiden sulamisesta. Anthropocene-tutkimusaluksen omistaa suurliikemies, joka rahoittaa yksityisen tutkimusmatkan Grönlannin pohjoispuolelle. Hän toivoo sponsoroimiensa tutkijoiden paljastavan napajään sulamisen salaisuuden. Ja uskoo, että voi tuon tiedon tuottajana rikastua entisestään. Aluksella on kahden hengen miehistö, joka on taikauskoinen. Omistajan idealistityttären tehtävä on dokumentoida retki. Kunnianhimoisen tutkijapariskunnan lisäksi kyydissä on myös skuupinnälkäinen toimittaja satelliittipuhelimineen.
Talvi on tulossa ja miehistön näkee ennusmerkkejä: pitäisi kääntyä. Ahneus ja tiedonjano voittavat merenkulkijoiden kokemuksen, ja kannelle nostetaan vielä yksi jäänäyte. Kun se alkaa sulaa, sieltä paljastuu ihminen, Ice nimeltään (jää). Hän virkoaa ja alkaa esittää ”vaikeita” kysymyksiä, jotka sekoittavat kuviot. Aluskin juuttuu jäihin, eikähän siinä kaikille ihan hyvin käy.
Anthropocene tarkoittaa myös tätä ajanjaksoa, antroposeenia, jolla ihmisen toiminta vaikuttaa voimakkaasti ympäristöön. Nerokas teos, säveltäjä Stuart MacRae ja käsikirjoittaja-kirjailija Louise Welsh! Ja upeaa laulua. “Eipä tullut mieleen hyräillä mukana”, yksi ystävistäni, I., kommentoi ihaillen nykysäveltäjän haastavan nautittavaa musiikkia.
Tekijänoikeudet kielsivät yleisöltä kuvauksen. Halusin kertoa esityksestä Suomessa, koska täällä sai samoihin aikoihin ensi-iltansa Jää-ooppera. Niinpä pyysin yhden kuvan Skotlannin oopperalta.
Edinburgh on maailman suurimpien vuotuisten kulttuurifestivaalien ja vielä suuremman Fringen tapahtumapaikka. Siellä pidetään noin tusina festivaalia vuodessa.
Yleensä nautin Edinburghista suurimpien tapahtumien ulkopuolella, jolloin kaduilla mahtuu kävelemään ja hinnat ovat kesää kohtuullisemmat. Kaupunkihan pursuaa musiikkia, teatteria ja näyttelyitä laidasta laitaan ympäri vuoden.
Käyn nytkin “kotiuttamassa itseni” Tarinakeskuksessa. Pitkäaikainen suosikkiteatterini on Traverse, mutta King’s-teatterikin esittää kiinnostavia aikalaisnäytelmiä.
Nyt onnistun ajoittamaan käyntini nykyoopperan aikaan. King's-teatteri on punaista kiveä ja näyttää ulospäin enemmän satavuotiaalta virastotalolta kuin teatterilta. Toisin on sisällä: kermaa, kultaa ja kattomaalauksia! Ystäväni nykäisevät hihasta, kun yritän kääntyä naulakolle: täällä istutaan takki sylissä oopperakatsomossa! Yleisö näyttää siltä kuin olisi tulossa suoraan töistä. Pitkässä neulemekossa tunnen itseni melkein ylipukeutuneeksi. Suomen oopperakäynteihin löytyy toinenkin ero. Liput erittäin hyville paikoille maksoivat 30 puntaa, noin 35 euroa, kappale.
Anthropocene-ooppera esitetään Edinburghissa vain kahdesti. Niinpä ostin liput neljälle ystävälleni ja itselleni netistä kolme viikkoa etukäteen. Hain ne teatterin kassalta ennen esitystä. Kun ensi-ilta oli Glasgow'ssa, television luonto-ohjelmista tuttu Sir David Attenborough puhui Davosin foorumille Sveitsissä napajäiden sulamisesta. Anthropocene-tutkimusaluksen omistaa suurliikemies, joka rahoittaa yksityisen tutkimusmatkan Grönlannin pohjoispuolelle. Hän toivoo sponsoroimiensa tutkijoiden paljastavan napajään sulamisen salaisuuden. Ja uskoo, että voi tuon tiedon tuottajana rikastua entisestään. Aluksella on kahden hengen miehistö, joka on taikauskoinen. Omistajan idealistityttären tehtävä on dokumentoida retki. Kunnianhimoisen tutkijapariskunnan lisäksi kyydissä on myös skuupinnälkäinen toimittaja satelliittipuhelimineen.
Talvi on tulossa ja miehistön näkee ennusmerkkejä: pitäisi kääntyä. Ahneus ja tiedonjano voittavat merenkulkijoiden kokemuksen, ja kannelle nostetaan vielä yksi jäänäyte. Kun se alkaa sulaa, sieltä paljastuu ihminen, Ice nimeltään (jää). Hän virkoaa ja alkaa esittää ”vaikeita” kysymyksiä, jotka sekoittavat kuviot. Aluskin juuttuu jäihin, eikähän siinä kaikille ihan hyvin käy.
Anthropocene tarkoittaa myös tätä ajanjaksoa, antroposeenia, jolla ihmisen toiminta vaikuttaa voimakkaasti ympäristöön. Nerokas teos, säveltäjä Stuart MacRae ja käsikirjoittaja-kirjailija Louise Welsh! Ja upeaa laulua. “Eipä tullut mieleen hyräillä mukana”, yksi ystävistäni, I., kommentoi ihaillen nykysäveltäjän haastavan nautittavaa musiikkia.
Tekijänoikeudet kielsivät yleisöltä kuvauksen. Halusin kertoa esityksestä Suomessa, koska täällä sai samoihin aikoihin ensi-iltansa Jää-ooppera. Niinpä pyysin yhden kuvan Skotlannin oopperalta.
Lue lisää
Edinburgh on maailman suurimpien vuotuisten kulttuurifestivaalien ja vielä suuremman Fringen tapahtumapaikka. Siellä pidetään noin tusina festivaalia vuodessa.
Yleensä nautin Edinburghista suurimpien tapahtumien ulkopuolella, jolloin kaduilla mahtuu kävelemään ja hinnat ovat kesää kohtuullisemmat. Kaupunkihan pursuaa musiikkia, teatteria ja näyttelyitä laidasta laitaan ympäri vuoden.
Käyn nytkin “kotiuttamassa itseni” Tarinakeskuksessa. Pitkäaikainen suosikkiteatterini on Traverse, mutta King’s-teatterikin esittää kiinnostavia aikalaisnäytelmiä.
Nyt onnistun ajoittamaan käyntini nykyoopperan aikaan. King's-teatteri on punaista kiveä ja näyttää ulospäin enemmän satavuotiaalta virastotalolta kuin teatterilta. Toisin on sisällä: kermaa, kultaa ja kattomaalauksia! Ystäväni nykäisevät hihasta, kun yritän kääntyä naulakolle: täällä istutaan takki sylissä oopperakatsomossa! Yleisö näyttää siltä kuin olisi tulossa suoraan töistä. Pitkässä neulemekossa tunnen itseni melkein ylipukeutuneeksi. Suomen oopperakäynteihin löytyy toinenkin ero. Liput erittäin hyville paikoille maksoivat 30 puntaa, noin 35 euroa, kappale.
Anthropocene-ooppera esitetään Edinburghissa vain kahdesti. Niinpä ostin liput neljälle ystävälleni ja itselleni netistä kolme viikkoa etukäteen. Hain ne teatterin kassalta ennen esitystä. Kun ensi-ilta oli Glasgow'ssa, television luonto-ohjelmista tuttu Sir David Attenborough puhui Davosin foorumille Sveitsissä napajäiden sulamisesta. Anthropocene-tutkimusaluksen omistaa suurliikemies, joka rahoittaa yksityisen tutkimusmatkan Grönlannin pohjoispuolelle. Hän toivoo sponsoroimiensa tutkijoiden paljastavan napajään sulamisen salaisuuden. Ja uskoo, että voi tuon tiedon tuottajana rikastua entisestään. Aluksella on kahden hengen miehistö, joka on taikauskoinen. Omistajan idealistityttären tehtävä on dokumentoida retki. Kunnianhimoisen tutkijapariskunnan lisäksi kyydissä on myös skuupinnälkäinen toimittaja satelliittipuhelimineen.
Talvi on tulossa ja miehistön näkee ennusmerkkejä: pitäisi kääntyä. Ahneus ja tiedonjano voittavat merenkulkijoiden kokemuksen, ja kannelle nostetaan vielä yksi jäänäyte. Kun se alkaa sulaa, sieltä paljastuu ihminen, Ice nimeltään (jää). Hän virkoaa ja alkaa esittää ”vaikeita” kysymyksiä, jotka sekoittavat kuviot. Aluskin juuttuu jäihin, eikähän siinä kaikille ihan hyvin käy.
Anthropocene tarkoittaa myös tätä ajanjaksoa, antroposeenia, jolla ihmisen toiminta vaikuttaa voimakkaasti ympäristöön. Nerokas teos, säveltäjä Stuart MacRae ja käsikirjoittaja-kirjailija Louise Welsh! Ja upeaa laulua. “Eipä tullut mieleen hyräillä mukana”, yksi ystävistäni, I., kommentoi ihaillen nykysäveltäjän haastavan nautittavaa musiikkia.
Tekijänoikeudet kielsivät yleisöltä kuvauksen. Halusin kertoa esityksestä Suomessa, koska täällä sai samoihin aikoihin ensi-iltansa Jää-ooppera. Niinpä pyysin yhden kuvan Skotlannin oopperalta.
Päiväretki Dundeen kaupunkiin

Uusi designmuseo V&A Dundee on museokierroksen keskipisteenä

Edinburghista on vain tunnin junamatka Dundeehen. Dundee on vanha vauras teollisuus- ja merenkulkukaupunki, mutta myös vilkas design- ja opiskelijakaupunki. Kun opiskelin läheisessä, vähän epätodellisessa St Andrewsin pikkukaupungissa, sanoin Dundeehen lähtiessäni että menen todellisuuden pariin. (Ja käymään erinomaisessa The Rep -teatterissa.)
Dundeessa riittää rosoista ja sliipattua katsottavaa ja valokuvattavaa. Siellä on mielenkiintoisia museoita, kuten vuonna 2020 huipuksi palkittu taidemuseo McManus, hienosti kertova juuttimuseo Verdant Works ja uusimpana syksyllä 2018 avattu designmuseo. Se on tämänkertaisen Dundeen-käyntini pääkohde. Matkakeskus sijaitsee lyhyen kävelymatkan Victoria & Albert -museosta veden partaalla. Kyllä, museon ulkomuoto muistuttaa laivan keulaa. Se sopii hyvin vilkasta ulkomaankauppaa käyneeseen Dundeeseen. Juuttia tuli kudontaan Intiasta ja appelsiineja marmeladiin Espanjasta. Arkkitehtonisesti hieno museorakennus sisältää paljon korkeaa avointa tilaa. -Olenko laivan ruumassa? Seiniä peittävät erikoiset puusäleet. “Paljon pölyjen pyyhintää”, ystäväni L. vitsailee. Yhdellä laidalla on suppea kallis kauppa ja kahvila, josta ei näe ulos. Rappuja ylös toiseen kerrokseen. Pieni museo kertoo designista Dundeessa ja Skotlannissa 1500-luvulta nykypäivään, myös Skotlannissa kehitetyn linoleumin ja monen Dundeessa suunnitellun tuotteen tarinan. Paikallinen Duncan of Jordanstonen muotoilukoulu on tehnyt kauan yhteistyötä Lontoon V&A-museon kanssa. Siksiköhän filiaalimuseo tuli tänne?
Museokerroksessa on moderni ravintola. Siellä syödessämme ihailemme samalla utuista näkymää Tayjoen ja sen ylittävän sillan suuntaan. Ihailemme kauan vesipeiliä, joka vaihtaa väriä. Museorakennus on elämys, mutta odotin laajempaa sisältöä. Lontoon V&A-museohan on valtava!
Seuraavaksi jatkamme McManus-taidemuseoon, jonka peruskokoelma lämmittää värikylläisyydessään. Dundeen kaupunki oli kauan sitten jo niin vauras, että se ylläpiti yhtä Britannian kolmesta taidesalongista. Fifessä 1930 syntyneen Frances Walkerin erikseen säilytettävää Arctic Suitea en ystävieni L:n ja R:n ennakkokyselystä huolimatta pääse näkemään. Verdant Works on ennestään tuttu. Ostan mukaan teetä A. Braithwaiten vanhasta teekaupasta ja jatkan Aberdeeniin.
Edinburghista on vain tunnin junamatka Dundeehen. Dundee on vanha vauras teollisuus- ja merenkulkukaupunki, mutta myös vilkas design- ja opiskelijakaupunki. Kun opiskelin läheisessä, vähän epätodellisessa St Andrewsin pikkukaupungissa, sanoin Dundeehen lähtiessäni että menen todellisuuden pariin. (Ja käymään erinomaisessa The Rep -teatterissa.)
Dundeessa riittää rosoista ja sliipattua katsottavaa ja valokuvattavaa. Siellä on mielenkiintoisia museoita, kuten vuonna 2020 huipuksi palkittu taidemuseo McManus, hienosti kertova juuttimuseo Verdant Works ja uusimpana syksyllä 2018 avattu designmuseo. Se on tämänkertaisen Dundeen-käyntini pääkohde. Matkakeskus sijaitsee lyhyen kävelymatkan Victoria & Albert -museosta veden partaalla. Kyllä, museon ulkomuoto muistuttaa laivan keulaa. Se sopii hyvin vilkasta ulkomaankauppaa käyneeseen Dundeeseen. Juuttia tuli kudontaan Intiasta ja appelsiineja marmeladiin Espanjasta. Arkkitehtonisesti hieno museorakennus sisältää paljon korkeaa avointa tilaa. -Olenko laivan ruumassa? Seiniä peittävät erikoiset puusäleet. “Paljon pölyjen pyyhintää”, ystäväni L. vitsailee. Yhdellä laidalla on suppea kallis kauppa ja kahvila, josta ei näe ulos. Rappuja ylös toiseen kerrokseen. Pieni museo kertoo designista Dundeessa ja Skotlannissa 1500-luvulta nykypäivään, myös Skotlannissa kehitetyn linoleumin ja monen Dundeessa suunnitellun tuotteen tarinan. Paikallinen Duncan of Jordanstonen muotoilukoulu on tehnyt kauan yhteistyötä Lontoon V&A-museon kanssa. Siksiköhän filiaalimuseo tuli tänne?
Museokerroksessa on moderni ravintola. Siellä syödessämme ihailemme samalla utuista näkymää Tayjoen ja sen ylittävän sillan suuntaan. Ihailemme kauan vesipeiliä, joka vaihtaa väriä. Museorakennus on elämys, mutta odotin laajempaa sisältöä. Lontoon V&A-museohan on valtava!
Seuraavaksi jatkamme McManus-taidemuseoon, jonka peruskokoelma lämmittää värikylläisyydessään. Dundeen kaupunki oli kauan sitten jo niin vauras, että se ylläpiti yhtä Britannian kolmesta taidesalongista. Fifessä 1930 syntyneen Frances Walkerin erikseen säilytettävää Arctic Suitea en ystävieni L:n ja R:n ennakkokyselystä huolimatta pääse näkemään. Verdant Works on ennestään tuttu. Ostan mukaan teetä A. Braithwaiten vanhasta teekaupasta ja jatkan Aberdeeniin.
Lue lisää
Edinburghista on vain tunnin junamatka Dundeehen. Dundee on vanha vauras teollisuus- ja merenkulkukaupunki, mutta myös vilkas design- ja opiskelijakaupunki. Kun opiskelin läheisessä, vähän epätodellisessa St Andrewsin pikkukaupungissa, sanoin Dundeehen lähtiessäni että menen todellisuuden pariin. (Ja käymään erinomaisessa The Rep -teatterissa.)
Dundeessa riittää rosoista ja sliipattua katsottavaa ja valokuvattavaa. Siellä on mielenkiintoisia museoita, kuten vuonna 2020 huipuksi palkittu taidemuseo McManus, hienosti kertova juuttimuseo Verdant Works ja uusimpana syksyllä 2018 avattu designmuseo. Se on tämänkertaisen Dundeen-käyntini pääkohde. Matkakeskus sijaitsee lyhyen kävelymatkan Victoria & Albert -museosta veden partaalla. Kyllä, museon ulkomuoto muistuttaa laivan keulaa. Se sopii hyvin vilkasta ulkomaankauppaa käyneeseen Dundeeseen. Juuttia tuli kudontaan Intiasta ja appelsiineja marmeladiin Espanjasta. Arkkitehtonisesti hieno museorakennus sisältää paljon korkeaa avointa tilaa. -Olenko laivan ruumassa? Seiniä peittävät erikoiset puusäleet. “Paljon pölyjen pyyhintää”, ystäväni L. vitsailee. Yhdellä laidalla on suppea kallis kauppa ja kahvila, josta ei näe ulos. Rappuja ylös toiseen kerrokseen. Pieni museo kertoo designista Dundeessa ja Skotlannissa 1500-luvulta nykypäivään, myös Skotlannissa kehitetyn linoleumin ja monen Dundeessa suunnitellun tuotteen tarinan. Paikallinen Duncan of Jordanstonen muotoilukoulu on tehnyt kauan yhteistyötä Lontoon V&A-museon kanssa. Siksiköhän filiaalimuseo tuli tänne?
Museokerroksessa on moderni ravintola. Siellä syödessämme ihailemme samalla utuista näkymää Tayjoen ja sen ylittävän sillan suuntaan. Ihailemme kauan vesipeiliä, joka vaihtaa väriä. Museorakennus on elämys, mutta odotin laajempaa sisältöä. Lontoon V&A-museohan on valtava!
Seuraavaksi jatkamme McManus-taidemuseoon, jonka peruskokoelma lämmittää värikylläisyydessään. Dundeen kaupunki oli kauan sitten jo niin vauras, että se ylläpiti yhtä Britannian kolmesta taidesalongista. Fifessä 1930 syntyneen Frances Walkerin erikseen säilytettävää Arctic Suitea en ystävieni L:n ja R:n ennakkokyselystä huolimatta pääse näkemään. Verdant Works on ennestään tuttu. Ostan mukaan teetä A. Braithwaiten vanhasta teekaupasta ja jatkan Aberdeeniin.
Aberdeen

Lyhyt retki öljyllä vaurastuneeseen kaupunkiin

Aberdeenin kaupunki ei ole itsestään selvimpiä kohteita Skotlannissa. Sen graniittikeskusta hohtaa viehättävästi vaaleuttaan. Sen ilme on kevyt, mikä johtuu kattolinjasta kohoavista siroista torneista. Täällä on useita yliopistoja ja paljon levykauppoja, pitkä hiekkaranta, historiaa ja taidetta. Sataman suulla voisi tuurilla bongata valaan. Pohjanmeren tuoman “öljyrahan” vaikutuksen huomaa Aberdeenissa siitä, että pienellä keskusta-alueella on useita kauppakeskuksia merkkiliikkeineen.
Majoituin Carmelite-hotellissa lähellä rautatieasemaa, mutta lähdin sieltä ilman sopivaa aamupalaa. Pääkatu Union Streetin toisella puolen on lauantaiaamuna kello 9 mennessä auki useampi kahvila. Coffee House -kahvilan puiset pöydät ja tuolit hohtavat lämpöä Aberdeenin aamuun. Asiakkaat mieluummin jakavat pöytiä kuin menevät yksin tyhjiin pöytiin. Ennen kävelypäivää pitää syödä kunnon aamupala. Aamiaiseksi otan mustan kahvin ja tuhdin, herkullisen juustokasvissämpylän. Vegaanisiakin vaihtoehtoja olisi. Taustalla soi hiljaa klassinen musiikki. Ei uskoisi, että tämä on samaa aluetta, jolla iltaisin biletetään villisti. Palan päälle kuulen ulkotaidenäyttelystä, josta on tehty rastikartta. Kuulen myös, millaista on olla espanjalainen öljyalan softaa myyvä nuori nainen Aberdeenissa.
Pian selviää, että Aberdeenin taidemuseon remontti on myöhässä ja museo on kiinni. Kuulu teatteri His Majesty's löytyy paikaltaan. Sen lähellä seisoo keskiaikaisen sotasankari William Wallacen patsas. Tasoa alempana on kaunis puisto. Aamupalasta on vasta tovi, mutta pyörähdän uteliaisuuttani tunnettuun Bonobo-vegaanikahvilaan. Sen sali on täynnä ja tunnelma kasviksenraikas. Takaterassilla kasvatetaan ainakin yrttejä ja salaatteja omaan käyttöön.
Sitten käännyn takaisin vastakkaiseen suuntaan ja reilun puolen tunnin kuluttua saavun aamu-uniseen vanhaan Aberdeeniin. Ensimmäinen vastaantulija ohittaa, pyörtää takaisin ja alkaa jutella. Pian hän suosittelee läheistä kirjakahvilaa ja kertoo vastustavansa brexitiä. Futistreenit ovat täydessä vauhdissa yliopiston laidalla, kun samoiltuani nousen bussiin ja ajan takaisin graniittikeskustaan.
Lyhyen kadun pään sulkee valtavan laivan kylki. Siirryn rantakadulle ja siitä sataman varastoalueen näköiselle seudulle. Suunnistan kolmanteen Aberdeeniin eli Fittien kalastajakylään ja myöhäiseen lounaspaikkaani ilman paperikarttaa ja navia. Erikoinen tyyppi tupakalla Fittie Barin edessä on satama-alueen ensimmäinen elonmerkki. Hän kertoo, miten pääsen lounaspaikkaani ja sanoo, että pimeällä täällä ei kuulemma pitäisi kulkeakaan.
Päätän poiketa pubin vessassa ja juoda jotain. Sisällä on ystävällinen henki ja rehti paistorasvan tuoksu. Yksi seurue vetää klassista fish'n chips -lounasta, toinen istuu jakkaroilla baaritiskin päässä ja seuraa rugbya isolta ruudulta.
Kulman takana bussipysäkillä seisoo pitkästynyt mies, joka kertoo, että alueen bussit ovat epäluotettavia. Onneksi kävelin. Muutaman kääntymisen takana odottaa kuuluisa ravintola The Silver Darling ja lounas, jonka haluan kokea: tilaan merikrottia, mantelipilahvia ja lootusjuurisipsejä aasialaisvaikutteisesti. Wau! Eilinen kanssamatkustajani oli suositellut macaroons-kahvila Almondinea ja paria putiikkia sen lähellä. Annan periksi ajan todellisuudelle ja tilaan taksin ravintolan ovelle. Kauppojen valikoima on liian tätimäinen makuuni. Almondinen pikkupöydissä istuu toisilleen uskoutuvia ystävättäriä skumppaa juomassa. Vadelmamacaroonseissa ei olisi laktoosia, mutta ne ovat loppu. Juon siis vain kupin kahvia. Sitten noudan matkakamppeeni hotellista ja lähden junalle, jossa vedän pikimustaksi hauduttamaani virkistävää teetä. Suosikkileipäni ploughman's – cheddarjuustoa ja pikkelssiä – on junan myyntikärrystä loppu. Muistan edelliseltä reissultani täkäläisen konnarin, joka kertoi puolisonsa olevan veturinkuljettaja Hämeestä...
Aberdeenin kaupunki ei ole itsestään selvimpiä kohteita Skotlannissa. Sen graniittikeskusta hohtaa viehättävästi vaaleuttaan. Sen ilme on kevyt, mikä johtuu kattolinjasta kohoavista siroista torneista. Täällä on useita yliopistoja ja paljon levykauppoja, pitkä hiekkaranta, historiaa ja taidetta. Sataman suulla voisi tuurilla bongata valaan. Pohjanmeren tuoman “öljyrahan” vaikutuksen huomaa Aberdeenissa siitä, että pienellä keskusta-alueella on useita kauppakeskuksia merkkiliikkeineen.
Majoituin Carmelite-hotellissa lähellä rautatieasemaa, mutta lähdin sieltä ilman sopivaa aamupalaa. Pääkatu Union Streetin toisella puolen on lauantaiaamuna kello 9 mennessä auki useampi kahvila. Coffee House -kahvilan puiset pöydät ja tuolit hohtavat lämpöä Aberdeenin aamuun. Asiakkaat mieluummin jakavat pöytiä kuin menevät yksin tyhjiin pöytiin. Ennen kävelypäivää pitää syödä kunnon aamupala. Aamiaiseksi otan mustan kahvin ja tuhdin, herkullisen juustokasvissämpylän. Vegaanisiakin vaihtoehtoja olisi. Taustalla soi hiljaa klassinen musiikki. Ei uskoisi, että tämä on samaa aluetta, jolla iltaisin biletetään villisti. Palan päälle kuulen ulkotaidenäyttelystä, josta on tehty rastikartta. Kuulen myös, millaista on olla espanjalainen öljyalan softaa myyvä nuori nainen Aberdeenissa.
Pian selviää, että Aberdeenin taidemuseon remontti on myöhässä ja museo on kiinni. Kuulu teatteri His Majesty's löytyy paikaltaan. Sen lähellä seisoo keskiaikaisen sotasankari William Wallacen patsas. Tasoa alempana on kaunis puisto. Aamupalasta on vasta tovi, mutta pyörähdän uteliaisuuttani tunnettuun Bonobo-vegaanikahvilaan. Sen sali on täynnä ja tunnelma kasviksenraikas. Takaterassilla kasvatetaan ainakin yrttejä ja salaatteja omaan käyttöön.
Sitten käännyn takaisin vastakkaiseen suuntaan ja reilun puolen tunnin kuluttua saavun aamu-uniseen vanhaan Aberdeeniin. Ensimmäinen vastaantulija ohittaa, pyörtää takaisin ja alkaa jutella. Pian hän suosittelee läheistä kirjakahvilaa ja kertoo vastustavansa brexitiä. Futistreenit ovat täydessä vauhdissa yliopiston laidalla, kun samoiltuani nousen bussiin ja ajan takaisin graniittikeskustaan.
Lyhyen kadun pään sulkee valtavan laivan kylki. Siirryn rantakadulle ja siitä sataman varastoalueen näköiselle seudulle. Suunnistan kolmanteen Aberdeeniin eli Fittien kalastajakylään ja myöhäiseen lounaspaikkaani ilman paperikarttaa ja navia. Erikoinen tyyppi tupakalla Fittie Barin edessä on satama-alueen ensimmäinen elonmerkki. Hän kertoo, miten pääsen lounaspaikkaani ja sanoo, että pimeällä täällä ei kuulemma pitäisi kulkeakaan.
Päätän poiketa pubin vessassa ja juoda jotain. Sisällä on ystävällinen henki ja rehti paistorasvan tuoksu. Yksi seurue vetää klassista fish'n chips -lounasta, toinen istuu jakkaroilla baaritiskin päässä ja seuraa rugbya isolta ruudulta.
Kulman takana bussipysäkillä seisoo pitkästynyt mies, joka kertoo, että alueen bussit ovat epäluotettavia. Onneksi kävelin. Muutaman kääntymisen takana odottaa kuuluisa ravintola The Silver Darling ja lounas, jonka haluan kokea: tilaan merikrottia, mantelipilahvia ja lootusjuurisipsejä aasialaisvaikutteisesti. Wau! Eilinen kanssamatkustajani oli suositellut macaroons-kahvila Almondinea ja paria putiikkia sen lähellä. Annan periksi ajan todellisuudelle ja tilaan taksin ravintolan ovelle. Kauppojen valikoima on liian tätimäinen makuuni. Almondinen pikkupöydissä istuu toisilleen uskoutuvia ystävättäriä skumppaa juomassa. Vadelmamacaroonseissa ei olisi laktoosia, mutta ne ovat loppu. Juon siis vain kupin kahvia. Sitten noudan matkakamppeeni hotellista ja lähden junalle, jossa vedän pikimustaksi hauduttamaani virkistävää teetä. Suosikkileipäni ploughman's – cheddarjuustoa ja pikkelssiä – on junan myyntikärrystä loppu. Muistan edelliseltä reissultani täkäläisen konnarin, joka kertoi puolisonsa olevan veturinkuljettaja Hämeestä...
Lue lisää
Aberdeenin kaupunki ei ole itsestään selvimpiä kohteita Skotlannissa. Sen graniittikeskusta hohtaa viehättävästi vaaleuttaan. Sen ilme on kevyt, mikä johtuu kattolinjasta kohoavista siroista torneista. Täällä on useita yliopistoja ja paljon levykauppoja, pitkä hiekkaranta, historiaa ja taidetta. Sataman suulla voisi tuurilla bongata valaan. Pohjanmeren tuoman “öljyrahan” vaikutuksen huomaa Aberdeenissa siitä, että pienellä keskusta-alueella on useita kauppakeskuksia merkkiliikkeineen.
Majoituin Carmelite-hotellissa lähellä rautatieasemaa, mutta lähdin sieltä ilman sopivaa aamupalaa. Pääkatu Union Streetin toisella puolen on lauantaiaamuna kello 9 mennessä auki useampi kahvila. Coffee House -kahvilan puiset pöydät ja tuolit hohtavat lämpöä Aberdeenin aamuun. Asiakkaat mieluummin jakavat pöytiä kuin menevät yksin tyhjiin pöytiin. Ennen kävelypäivää pitää syödä kunnon aamupala. Aamiaiseksi otan mustan kahvin ja tuhdin, herkullisen juustokasvissämpylän. Vegaanisiakin vaihtoehtoja olisi. Taustalla soi hiljaa klassinen musiikki. Ei uskoisi, että tämä on samaa aluetta, jolla iltaisin biletetään villisti. Palan päälle kuulen ulkotaidenäyttelystä, josta on tehty rastikartta. Kuulen myös, millaista on olla espanjalainen öljyalan softaa myyvä nuori nainen Aberdeenissa.
Pian selviää, että Aberdeenin taidemuseon remontti on myöhässä ja museo on kiinni. Kuulu teatteri His Majesty's löytyy paikaltaan. Sen lähellä seisoo keskiaikaisen sotasankari William Wallacen patsas. Tasoa alempana on kaunis puisto. Aamupalasta on vasta tovi, mutta pyörähdän uteliaisuuttani tunnettuun Bonobo-vegaanikahvilaan. Sen sali on täynnä ja tunnelma kasviksenraikas. Takaterassilla kasvatetaan ainakin yrttejä ja salaatteja omaan käyttöön.
Sitten käännyn takaisin vastakkaiseen suuntaan ja reilun puolen tunnin kuluttua saavun aamu-uniseen vanhaan Aberdeeniin. Ensimmäinen vastaantulija ohittaa, pyörtää takaisin ja alkaa jutella. Pian hän suosittelee läheistä kirjakahvilaa ja kertoo vastustavansa brexitiä. Futistreenit ovat täydessä vauhdissa yliopiston laidalla, kun samoiltuani nousen bussiin ja ajan takaisin graniittikeskustaan.
Lyhyen kadun pään sulkee valtavan laivan kylki. Siirryn rantakadulle ja siitä sataman varastoalueen näköiselle seudulle. Suunnistan kolmanteen Aberdeeniin eli Fittien kalastajakylään ja myöhäiseen lounaspaikkaani ilman paperikarttaa ja navia. Erikoinen tyyppi tupakalla Fittie Barin edessä on satama-alueen ensimmäinen elonmerkki. Hän kertoo, miten pääsen lounaspaikkaani ja sanoo, että pimeällä täällä ei kuulemma pitäisi kulkeakaan.
Päätän poiketa pubin vessassa ja juoda jotain. Sisällä on ystävällinen henki ja rehti paistorasvan tuoksu. Yksi seurue vetää klassista fish'n chips -lounasta, toinen istuu jakkaroilla baaritiskin päässä ja seuraa rugbya isolta ruudulta.
Kulman takana bussipysäkillä seisoo pitkästynyt mies, joka kertoo, että alueen bussit ovat epäluotettavia. Onneksi kävelin. Muutaman kääntymisen takana odottaa kuuluisa ravintola The Silver Darling ja lounas, jonka haluan kokea: tilaan merikrottia, mantelipilahvia ja lootusjuurisipsejä aasialaisvaikutteisesti. Wau! Eilinen kanssamatkustajani oli suositellut macaroons-kahvila Almondinea ja paria putiikkia sen lähellä. Annan periksi ajan todellisuudelle ja tilaan taksin ravintolan ovelle. Kauppojen valikoima on liian tätimäinen makuuni. Almondinen pikkupöydissä istuu toisilleen uskoutuvia ystävättäriä skumppaa juomassa. Vadelmamacaroonseissa ei olisi laktoosia, mutta ne ovat loppu. Juon siis vain kupin kahvia. Sitten noudan matkakamppeeni hotellista ja lähden junalle, jossa vedän pikimustaksi hauduttamaani virkistävää teetä. Suosikkileipäni ploughman's – cheddarjuustoa ja pikkelssiä – on junan myyntikärrystä loppu. Muistan edelliseltä reissultani täkäläisen konnarin, joka kertoi puolisonsa olevan veturinkuljettaja Hämeestä...
Edinburgh–Helsinki

Tyytyväisenä matkaani teen paluulennolla yhteenvetoa – ja uusia matkasuunnitelmia

Ehdin käydä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Sen kaupasta ostan Outdoor Girl - ja Moneymaker-tomaattien siemeniä.
Edinburghin lentokentän toiminta on nopeutunut uudistusten jälkeen. Henkilökuntaa on paljon eri käänteisiin. Ennen turvatarkastusta pitää ymmärtää noudattaa ohjeita: mennä sen turvatarkastuksessa kaukaloiden täyttöpaikalle, kun osoitetaan. Sitten menen kaukalot pinossa liukuhihnan äärelle sen numeroiselle kohdalle, minkä numero annetaan. Läpivalaisun jälkeen sipsuttelen sukkasillani tavaroideni luo.
Lähtiessäni tiesin, mitä tällä minulle poikkeuksellisen lyhyellä matkalla aioin. Sen myös tein. Lentopäästöjä yritin kompensoida kulkemalla paljon jalan kuten aina, ja julkisilla.
Oli ihana katsoa taas kauas, mikä onnistuukin Skotlannissa helposti. Calton Hill oli elämys, jota vuosia välttelin, koska ”kaikki” menivät sinne – ja käynti näköalakukkulalla kannattaa aina. Koin Edinburghin jääoopperan, tapasin ystäviä, kävin Dundeen uudessa designmuseossa ja ehdin myös Aberdeeniin yhdeksi yöksi. Dundeen huvilakaupunginosaan Broughty Ferryyn olisi joskus mukava tutustua. Frances Walkerin arktiset maalauksetkin saisivat tulla esiin McManus-taidemuseon uumenista. Aberdeenissa olisi puolestaan jännä nähdä, miltä vanhan taidemuseon päälle laajennettu, ”kunnianhimoiseksi hankkeeksi” kuvattu taidemuseo näyttää. Ja käydä konsertissa Macharin ikivanhassa kivikirkossa. Sen akustiikka ja arkkitehtuuri ovat Skotlannin keskeisiä aarteita.
Nämä ovat detaljeja. En miettiessäni tiedä, minne päin Skotlantia tai Shetlantia seuraava matkani suuntautuu. Hyvä aika matkustaa Skotlantiin on silloin, kun voi lähteä – eli huonoa aikaa ei olekaan. Loppu on kiinni asenteesta, ja sään mukaan valitusta ohjelmasta, jalkineista ja pukeutumisesta.
Skotlannista palatessani mieli on onnellisen rauhallinen. Yhteenkään reissuuni sinne en ole ollut pettynyt. En ole kuullut kenenkään muunkaan pettyneen. Jos yhden asian voisin muuttaa, niin haluaisin kevyenä huonoselkäisenä nukkujana pehmeämpiä joustinsänkyjä ja niihin paksuja petauspatjoja. Liian usein joudun nukkumaan pelkillä kovilla jousilla. Jos voisin muuttaa toisenkin asian, niin siirtäisin pian Skotlannin ja Suomen lähemmäs toisiaan – muuten siihen voi mennä aeoneja!
Ehdin käydä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Sen kaupasta ostan Outdoor Girl - ja Moneymaker-tomaattien siemeniä.
Edinburghin lentokentän toiminta on nopeutunut uudistusten jälkeen. Henkilökuntaa on paljon eri käänteisiin. Ennen turvatarkastusta pitää ymmärtää noudattaa ohjeita: mennä sen turvatarkastuksessa kaukaloiden täyttöpaikalle, kun osoitetaan. Sitten menen kaukalot pinossa liukuhihnan äärelle sen numeroiselle kohdalle, minkä numero annetaan. Läpivalaisun jälkeen sipsuttelen sukkasillani tavaroideni luo.
Lähtiessäni tiesin, mitä tällä minulle poikkeuksellisen lyhyellä matkalla aioin. Sen myös tein. Lentopäästöjä yritin kompensoida kulkemalla paljon jalan kuten aina, ja julkisilla.
Oli ihana katsoa taas kauas, mikä onnistuukin Skotlannissa helposti. Calton Hill oli elämys, jota vuosia välttelin, koska ”kaikki” menivät sinne – ja käynti näköalakukkulalla kannattaa aina. Koin Edinburghin jääoopperan, tapasin ystäviä, kävin Dundeen uudessa designmuseossa ja ehdin myös Aberdeeniin yhdeksi yöksi. Dundeen huvilakaupunginosaan Broughty Ferryyn olisi joskus mukava tutustua. Frances Walkerin arktiset maalauksetkin saisivat tulla esiin McManus-taidemuseon uumenista. Aberdeenissa olisi puolestaan jännä nähdä, miltä vanhan taidemuseon päälle laajennettu, ”kunnianhimoiseksi hankkeeksi” kuvattu taidemuseo näyttää. Ja käydä konsertissa Macharin ikivanhassa kivikirkossa. Sen akustiikka ja arkkitehtuuri ovat Skotlannin keskeisiä aarteita.
Nämä ovat detaljeja. En miettiessäni tiedä, minne päin Skotlantia tai Shetlantia seuraava matkani suuntautuu. Hyvä aika matkustaa Skotlantiin on silloin, kun voi lähteä – eli huonoa aikaa ei olekaan. Loppu on kiinni asenteesta, ja sään mukaan valitusta ohjelmasta, jalkineista ja pukeutumisesta.
Skotlannista palatessani mieli on onnellisen rauhallinen. Yhteenkään reissuuni sinne en ole ollut pettynyt. En ole kuullut kenenkään muunkaan pettyneen. Jos yhden asian voisin muuttaa, niin haluaisin kevyenä huonoselkäisenä nukkujana pehmeämpiä joustinsänkyjä ja niihin paksuja petauspatjoja. Liian usein joudun nukkumaan pelkillä kovilla jousilla. Jos voisin muuttaa toisenkin asian, niin siirtäisin pian Skotlannin ja Suomen lähemmäs toisiaan – muuten siihen voi mennä aeoneja!
Lue lisää
Ehdin käydä Kasvitieteellisessä puutarhassa. Sen kaupasta ostan Outdoor Girl - ja Moneymaker-tomaattien siemeniä.
Edinburghin lentokentän toiminta on nopeutunut uudistusten jälkeen. Henkilökuntaa on paljon eri käänteisiin. Ennen turvatarkastusta pitää ymmärtää noudattaa ohjeita: mennä sen turvatarkastuksessa kaukaloiden täyttöpaikalle, kun osoitetaan. Sitten menen kaukalot pinossa liukuhihnan äärelle sen numeroiselle kohdalle, minkä numero annetaan. Läpivalaisun jälkeen sipsuttelen sukkasillani tavaroideni luo.
Lähtiessäni tiesin, mitä tällä minulle poikkeuksellisen lyhyellä matkalla aioin. Sen myös tein. Lentopäästöjä yritin kompensoida kulkemalla paljon jalan kuten aina, ja julkisilla.
Oli ihana katsoa taas kauas, mikä onnistuukin Skotlannissa helposti. Calton Hill oli elämys, jota vuosia välttelin, koska ”kaikki” menivät sinne – ja käynti näköalakukkulalla kannattaa aina. Koin Edinburghin jääoopperan, tapasin ystäviä, kävin Dundeen uudessa designmuseossa ja ehdin myös Aberdeeniin yhdeksi yöksi. Dundeen huvilakaupunginosaan Broughty Ferryyn olisi joskus mukava tutustua. Frances Walkerin arktiset maalauksetkin saisivat tulla esiin McManus-taidemuseon uumenista. Aberdeenissa olisi puolestaan jännä nähdä, miltä vanhan taidemuseon päälle laajennettu, ”kunnianhimoiseksi hankkeeksi” kuvattu taidemuseo näyttää. Ja käydä konsertissa Macharin ikivanhassa kivikirkossa. Sen akustiikka ja arkkitehtuuri ovat Skotlannin keskeisiä aarteita.
Nämä ovat detaljeja. En miettiessäni tiedä, minne päin Skotlantia tai Shetlantia seuraava matkani suuntautuu. Hyvä aika matkustaa Skotlantiin on silloin, kun voi lähteä – eli huonoa aikaa ei olekaan. Loppu on kiinni asenteesta, ja sään mukaan valitusta ohjelmasta, jalkineista ja pukeutumisesta.
Skotlannista palatessani mieli on onnellisen rauhallinen. Yhteenkään reissuuni sinne en ole ollut pettynyt. En ole kuullut kenenkään muunkaan pettyneen. Jos yhden asian voisin muuttaa, niin haluaisin kevyenä huonoselkäisenä nukkujana pehmeämpiä joustinsänkyjä ja niihin paksuja petauspatjoja. Liian usein joudun nukkumaan pelkillä kovilla jousilla. Jos voisin muuttaa toisenkin asian, niin siirtäisin pian Skotlannin ja Suomen lähemmäs toisiaan – muuten siihen voi mennä aeoneja!