39 kuvaa
Lomamuisto

Kolmen sukupolven idyllisellä perhelomalla Kroatiassa

9.–15.7.2018
Lapsen kanssa matkustaminen on ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti, mutta enimmäkseen ihanaa. Varsinkin jos matkassa on mukana kaksi mummia, jotka rakastavat viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa, mahdollistaen vanhemmille hetkiä rentoutua ja nauttia matkakohteesta kaksin. Fine dining -ravintolat ja ja iltatapahtumat onnistuvat mukavammin ilman pientä lasta matkassa mukana, ja samalla mummit pääsevät kokemaan ihanan ikimuistoisen loman lapsenlapsen kanssa. Vuonna 2018 yllätimme äitimme ja ostimme matkan molemmille lapsemme isoäideille kiitoksena kaikesta avusta, mitä olimme saaneet lapsen hoidossa ja arjessa muutenkin. Niinpä veimme äitimme heidän ensimmäiselle reissulle Kroatiaan, joka on ollut mun suosikkilomakohde Euroopassa siitä asti kun kävin siellä ensimmäisen kerran. Rakastan Splitiä ja koko rannikkoa Splitin ja Dubrovnikin välillä, joten suuntasimme tällä reissulla samoille alueille ja vietimme viikkomme Cavtatissa, Splitissä, Makarska Rivieralla, Trogirissa ja Krkan puistossa. Ihanan rentouttava matka, jolla kaikki pääsivät rentoutumaan ja nauttimaan rauhallisista hetkistä, mutta samalla kokemaan paljon uusia kokemuksia! Upea Kroatia on niin kaunis, että sinne haluaa palata yhä uudelleen ja uudelleen!
Helsinki–Dubrovnik

Jännitystä ja ylitettyjä lentopelkoja

Lensimme mummien kanssa päivän etukäteen ja mieheni seurasi perässä kun hänen kesälomansa alkoi. Molemmat mummit hieman pelkäävät lentämistä, joten vähän jännitti, miten menee lennot yhden 1-vuotiaan ja kahden lentokammoisen kanssa. Lento oli ihanan rauhallinen ja lapsi nautti lennosta mummien seurassa ja harhautti heidänkin lentopelon pois. Suora lento Dubrovnikiin ei ole kuin kolmisen tuntia, joten perillä oltiin ennen kuin ehdittiin edes huolestumaan. Määränpäässä odotti vuokra-auto, sillä päätimme majoittua Dubrovnikista noin puolen tunnin päässä sijaitsevaan Cavtatiin. Pakkasimme Suomessa mukaan lapsen turvaistuimen autoa varten ja suuntasimme vuokra-autolla pimeässä kohti määränpäätä, eli Cavtatia. Kroatian lämmin merituuli oli ihana vastaanotto, vaikka tulimmekin keskeltä Suomen kesää ja lomatunnelmaan pääsi heti.

Lue lisää

Huoneistohotellit

Viikon verran rannikkoasumista

Jaoimme majoituksemme Cavtatin ja Makarska Rivieran välille, ja teimme majoituspaikoistamme päiväretkiä lähialueille. Cavtat oli erinomainen kohde yöpyä Dubrovnikin lähellä, sillä se on huomattavasti edullisempi kuin megasuosiossa Game of Thronesin kuvausten vuoksi ollut Dubrovnik. Sijainti valikoituikin pitkälti hinta-laatu-tason vuoksi. Perillä huomasimme, miten mielettömän ihana alue Cavtat olikaan, joten siellä olimme erittäin mieluusti ja kävimme Dubrovnikissa vain päiväretken. Kauniin Cavtatin keskusta oli täydellinen pienelle kävelylle ja paikassa oli paljon ihania ruokapaikkoja, joista valita. Nautimme todella paljon aamukävelyistä siellä. Cavtatin asukkaat olivat hurjan mukavia, ja joka paikassa oli kivoja pieniä terasseja istahtaa jätskille tai kahville.

Dubrovnik

Päiväreissu kaupungille ja sen ylle

Päiväreissulla Dubrovnikiin eniten odottamani kohde oli köysiradalla ylös nouseminen, vaikka jälleen tiesin tämän olevan hieman jännittävää matkakumppaneiden mielestä. Onneksi kuitenkin menimme, sillä kokemuksesta tiesin että näköalat tulevat korvaamaan pienen jännityksen korkeuksiin kulkemisesta!
Huipulla ollut ravintola tarjoilee ihanaa ruokaa ja hyviä viinejä. Paikalla viettää mielellään vaikka puoli päivää maisemia ihastellen ja nauttien hyvästä seurasta ja ruoasta terassilla. Tepastelimme alueella, lapsemme juoksenteli ympäriinsä iloisena kaikkea ihmetellen ja samalla suunnittelimme loppupäivää Dubrovnikissa. Käyskentelimme linnoituksen kapeita kujia, kävimme jäätelöllä ja ihastelimme tuota loputonta sinistä vettä sekä veneitä ja laivoja. Päivällis-sushi linnoituksen seinien sisäkujilla oli aivan täydellinen lopetus päivälle ennen takaisin Cavtatiin suuntaamista!
Parkkipaikkojen löytäminen oli omanlaisensa missio, eikä ollut kovin halpaa. Dubrovnikin suosio on helposti ymmärrettävissä jo ilman Game of Thronesin tuomaa lisäsuosiotakin. Itse olen enemmän Splitin fani, mutta äideillemme halusin näyttää Dubrovnikin parhaat puolet päiväreissulla sinne.

Copacabana

Ihana rantapäivä

Yksi reissumme suosikkimuistoja on varmaan tämä rauhallinen päivänvietto Copacabanan rannalla. Ranta oli aivan mielettömän kaunis, ja sieltä sai vuokrata upeita rantasänkyjä tai aurinkotuoleja. Kivirannat ovat Kroatian juttu, eikä tämäkään ollut poikkeus. Hiljaisessa poukamassa sijaitseva ranta oli optimaalinen paikka myös lapselle, sillä rantavedessä leikit jatkuivat ennen kuin koitti päiväuniaika. Jätimme pienen mummien hoivaan ja suuntasimme hetkeksi kahden lasilliselle ja nauttimaan rantaloman hienouksista. Maisemat, meriveden tuoksu ja ihana lämmin kesäpäivä olivat täydellinen kahdenkeskinen lomahetki perhelomalla.
Rantapäivämme päättyi sangen sopivasti sadekuuroon, sillä meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti Splitiä eikä tuota pientä vesipetoa olisi muuten saanut millään mukaan vedestä!
Me suunniteltiin päivä niin, että luovuttuamme majoituspaikastamme aamulla, suuntasimme rannalle autolla ja jatkoimme sieltä sitten suoraan kohti Splitiä!

Makarskan Riviera

Ajomatka rannikolla & saapuminen Splitiin

Kun olin ensimmäisen kerran Kroatiassa, ajoin itse Splitistä Dubrovnikiin. Noin kolmen tunnin matkaan mulla meni tuolloin reilu seitsemän tuntia, koska oli vaan pysähdyttävä joka paikkaan ihmettelemään ja ihastelemaan alueen kauneutta. Tämä matka meni siis ihastuneiden huokausten ja monen pysähtymisen taktiikalla. Lapsi nukahti kesken matkan, mutta mummit nauttivat kyydissä todella. Pysähdyimme muutamassa rannikkokylässä, joita Makarskan Rivieralla on monta ihanaa. Itse rakastan tuota aluetta, vaikka en koskaan muistakaan mikä paikka on mikäkin. Muistan vaan ensimmäisen pysähtymiseni ensimmäisellä rannikkomatkallani, sillä jotenkin vaikka se oli ihan tavallinen kroatialainen pikkukylä, se oli minusta sykähdyttävän rauhallinen ja kaunis. Takana vuoret, edessä meri ja ympärillä kaunis pieni rantakatu ravintoloineen ja pienine putiikkeineen. Baska Voda on tunnettu alue Makarskalla, ja siellä on ehkä eniten turisteja. Sielläkin pysähdyimme syömään pitkän matkan päätteeksi.
Jos voi päivässä saada yliannostuksen kauneutta, niin se tapahtuu tuolla rannikkoreitillä Dubrovnikista Splitiin. Onneksi osasin vanhasta kokemuksesta varata siihen aikaa ja pysähdykset eivät haitanneet ketään. Ei tuossa ympäristössä.
Majoituimme toisen osan matkastamme Podstranassa ihan Splitin eteläpuolella, sillä rannalla ollut majoitus oli ihanan helppo ja kätevä lapsen kanssa. Yhtenä päivänä jätimmekin lapsen mummien hoivaan ja suuntasimme vesijetteilemään Splitin edustalle kaksin!

Trogir

Idyllisen ihana kylä

Splitin keskustasta ajoimme noin 45 minuutin matkan Trogiriin, joka oli jo ensimmäisellä Kroatian matkalla mieheni kanssa yksi suosikkejani! Kaunis, rauhallinen, idyllinen pieni kylä Splitin vieressä sykkii elämää ja on jotenkin niin kroatialainen kuin fiilikseltään jokin paikka voi olla. Kävelykatu Trogirissa on täynnä kivoja pieniä ravintoloita, ja kävelykadun päässä olevan pienen tornin katolta näkee hyvin koko Trogirin. Tämän kroatialaisemmaksi ei näköala mene.
Vietimme koko päivän Trogirissa. Kävimme uimassa, kuljeskelimme kävelykadulla, söimme jäätelöä, ihastelimme purjeveneitä, kiipesimme torniin ja seurasimme illan fiilistä Trogirissa. Illan hämärtyessä katusoittajat saapuivat kävelykadulle, musiikki soi ja ihmiset nauttivat elämästään.
Veimme lapsen ja äitimme majoituspaikkaamme nukkumaan ja jäimme katsomaan telkkarista Kroatian peliä, kunnes äitini ehdotti että menisimme katsomaan peliä jonnekin paikan päälle. Ei olisi tullut edes mieleeni. Ajelimme siis Splitin keskustaan katsomaan, kuinka Kroatia jatkoi voittokulkuaan kisoissa. Oli mahtava kokemus kokea paikallista elämää ja olla osa ison voiton ja välieriin siirtymisen tunnelmaa. Samaan aikaan pieni Rakitic-paitainen turistimme tuhisi mummin kainalossa jo yöunilla. Täydellinen ja ikimuistoinen päivän päätös Trogir-päivän jälkeen.

Krka

Päiväretki kauniiseen luonnonpuistoon

Reilun neljän tunnin päässä Splitistä sijaitseva Plitvice Lakesin puisto on kokemuksena aivan mieletön, ja siellä kävimmekin vierailulla jo 2015. Henkeäsalpaavan kaunis ja uskomattoman rauhallinen alue oli toiveissamme tähänkin reissuun, mutta järkevästi ajatellen lähes yhdeksän tuntia autossa pienen lapsen kanssa ei ollut reissun väärti. Mutta onneksi Krkaan ei ole kuin alle kahden tunnin matka, joten suuntasimme koko poppoolla Krkan luonnonpuistoon, jossa vesi on yhtä kirkasta kuin Plivicessä mutta tunnelma hieman erilainen. Siinä missä Plitvice tuntui kuin luonnon omalta museolta, kävelysiltoineen ja mielettömine maisemineen, Krka oli enemmän kuin uimaranta. Poikkeuksellisen puhdas ja puhdasvetinen uimaranta, jossa vettä syöksyi koko ajan lisää ja lisää. Ihmisiä oli paljon, mutta toisaalta se sopi paikan henkeen hyvin.
Kävimme uimassa ja ihastelimme upeaa luontoa. Ihana kokemus matkalla Krkaan oli venekyyti, joka lyhensi automatkaa ja teki kokemuksesta upean jo ennen saapumista Krkaan. Kauniit maisemat ja vedellä olo oli ihanan rauhoittava ja esteettisesti upea kokemus ennen palaamista kotiin Suomeen.

Dubrovnik–Helsinki

Lentopusuja taakse jäävälle Splitille!

Voi että mitä muistoja reissusta jäikään ja kuinka paljon ehti kokemaan lyhyessä ajassa! Matka oli aivan ihana ja olisin mielelläni ollut paljon pidempään Kroatian rannikolla. Neljä vierailua Kroatiassa jo takana ja aina kaipaan sinne uudelleen ja uudelleen.
Paluulento oli välilaskulla Latviassa ja meni muuten hyvin, mutta näin omin silmin kuinka lentoyhtiön työntekijä tiputti auton turvaistuimen Suomen päässä lentokoneesta alas ja matkahihnalle tulikin särkynyt istuin. No, onneksi muuten pääsimme perille oikein hyvin ja seuraavana päivänä olikin lapsella jo uusi istuin alla, kun suuntasimme kotiin kotiin. Lentokentältä välistoppimme oli vanhempieni kotona Vantaalla, mikä pilkkoi kokonaismatkan osiin. Kroatiasta tulee toki suoriakin lentoja, mutta meille ajankohta oli paras tällä välilaskullisella lennolla, joten tulipa koettua sekin samalla reissulla pienen lapsen kanssa!
Lähteminen on aina yhtä katkeransuloista. Toisaalta on kiva tulla kotiin, mutta toisaalta kaipuu takaisin alkaa heti. Mökkihaaveen sijaan haaveilen siitä, että sitten ”isona” meillä olisi pieni kakkoskoti Splitissä tai Trogirissa ja sinne reissaaminen kävisi helposti.
Thanks for the memories, once again!