28 kuvaa
Lomamuisto

Kyproksen muotoinen jatkopala kesään

13.–20.9.2021
Kaikilla on varmaan ollut joskus tilanne, että lomapäivät on lyöty lukkoon aika arvalla ja sitten loman koittaessa ei ajankohdalle olekaan muotoutunut minkäänlaista ohjelmaa? Noh, tämän syyskuisen lomaviikon kohdalla tilanne oli juurikin edellä kuvattu. Syyskuussa, kun Suomen kesä ei enää hellinyt, täytyi kesälomafiilistä lähteä hakemaan vähän kauempaa. Onneksi ystäväni innostui myös ajatuksesta ottaa pieni jatkopala kesälle, joten suuntasimme yhdessä Kyproksen saarelle nauttimaan auringosta!
Helsinki–Kypros

Matkailun helppoutta parhaimmillaan

Paras mahdollinen startti maanantaille toteutui Finnairin aamulennon muodossa! Spontaaneista lomasuunnitelmista huolimatta olimme hoitaneet kaikki matkustuksen turvatoimet, kuten käyneet koronatestissä ja täyttäneet vaaditut lomakkeet ajoissa. Kun viimeisetkin tsekkaukset oli Larnacan lentokentällä tehty, saattoi lomamme oikeasti alkaa! Olimme ostaneet lentokenttäkuljetukset lomamme tukikohtaan Protarakseen, joten kyytien kanssa ei tarvinnut säätää. Noin tunnin köröttelyn jälkeen bussimme kaarsi Protaraksen Fig Tree Bayn rannalle hulppealle hotellillemme.

Lue lisää

Atlantica Aqua Blue

Puolihoito uudessa hotellissa

Hotelleja vertaillessamme päädyimme priorisoimaan kivan miljöön korkeammalle kuin keskeisen sijainnin. Tosin sijainnissakaan ei ollut sen suuremmin vikaa: majoituimme noin 2,5 kilometrin päässä Protaraksen keskustasta. Hotellin edestä kulki paikallisbussi ja lisäksi paikallisilla sekä takseilla oli tapana tarjota kyyti bussipysäkillä seisoville ihmisillä lähestulkoon bussilipun hinnalla. Tätä mahdollisuutta hyödynsimme useammankin kerran.
Mikä hotellin miljööstä teki sitten niin erityisen? Huoneemme oli kauniisti sisustettu, hiljainen ja mukavalla sängyllä varustettu – juuri sellainen kuin pitääkin! Hotelli oli iso, näyttävä rakennuskokonaisuus, ja sen suojaisalla sisäpihalla oli suuri allasalue, josta löytyi mukavat aurinkotuolit jokaiselle. Allasoleilua piristi vielä allasbaarin poikien ilmaiseksi tarjoilemat cocktailit.
Hotellin vieressä oli myös pieni uimaranta, joka mahdollisti vähän autenttisempia uintikokemuksia – erityisestä yhdestä lisää vielä myöhemmin! Hotellissa oli myös muutama kattobaari hyvillä näköaloilla ja livemusiikkia viihdyttämässä hotellivieraita. Puolihoito tarjoiltiin suuressa ravintolassa, jossa oli mukavasti vaihtoehtoja ja päivittäin vaihtuva menu!

Cape Greco

Pyöräretki kansallispuistoon

Eräänä päivänä vuokrasin hotellilta pyörän ja lähdin yksin päiväretkelle vieressä olevaan Cape Grecon kansallispuistoon ystäväni jäädessä viettämään päivää altaalle. Olin pakannut kassiini mukaan kameran ja jalustan, jotta saisin myös kivoja kuvia muistoksi etälaukaisimen avustuksella! Vuokraamani pyörä ei ollut uusinta teknologiaa, mutta seikkailufiilis oli huipussaan!
Pyöräilin pitkin kuivassa karussa maastossa kiemurtelevia kinttupolkuja ja tulin ensimmäisenä Blue Lagoonille. Se on uintipaikkana tunnettu upea poukama, jonka kallioseinämät ovat kuuluisia myös luolistaan. Blue Lagoonin vesi kimmalsi uskomattoman turkoosina ja houkutus mennä pulahtamaan oli suuri. Aikani ihasteltuani jatkoin Cape Grecon Peninsulaan katsastamaan merimaisemat korkeilta kalliolta. Välissä pysähdyin nauttimaan herkullista smoothieta pakettiautoon tehdylle liikkuvalle kioskille, joita bongasin Cape Grecosta parikin kappaletta. Kävin reissullani tsekkaamassa vielä Ayioi Anargiroin sympaattisen pikkukirkon ja Kamara Tou Korakan kivikaaren, jonka luota ystävällinen pariskunta nappasi minusta huikean kuva!

Paralimnin rannikon edusta

Veneretki lasipohjaveneellä

Lomamme loppupuolella lähdimme veneretkelle lasipohjaveneellä. Kävimme ensin kääntymässä Turkin hallinnoimalla Pohjois-Kyproksella sijaitsevan entisen lomakohteen – nyt jo autioituneen – Varoshan kaupungin edustalla. En ennen reissua ollut kuullutkaan kyseisestä paikasta – tai siitä, kuinka kaupunki oli autioitunut yhdessä yössä. Huomiona muuten että kännykästä kannattaa laittaa data roaming pois päältä, sillä vaikka emme Turkin alueella käyneetkään, oli puhelin päässyt Turkin verkkoon ja puhelinlaskussa odotti ikävä yllätys.
Varoshan jälkeen risteilimme Kyproksen rannikkoa pitkin aina Cape Grecon eli aikaisemmin vierailemani kansallispuiston edustalle asti. Oli hauska nähdä samat kohteet myös mereltä päin. Varsinkin luolat pystyi paikallistamaan paljon paremmin. Ankkuroiduimme tietenkin myös uimaan – minnekäs muuallekaan kuin upeaan Blue Lagooniin! Pulahtaminen tuntui taivaalliselta tuona helteisenä päivänä!

Green Bay

Snorklaus merikilpikonnan kanssa

Halusin kokeilla veneretkelle ostamaani snorkkelia vielä paremmin ja suuntasin hotellimme viereiselle rannalle. Jo heti rantavedestä huomasin ilokseni, että pohjassa kulki koralliriutta. Valitettavasti koralli oli kuitenkin kuollutta ja väriltään vaaleaa. Sen ympärillä parveilevat kalat olivat myös haaleita, mutta kuitenkin hyvin eksoottisen näköisiä näin suomalaisen näkökulmasta.
Toinen yllätys tuli heti perään, kun snorklasin kauemmas rannasta. Katseeni kiinnittyi meren pohjassa korallin ympäröimään hiekka-alueeseen, jonka keskellä nökötti pieni naisfiguuria esittävä patsas! Myöhemmin sain tietää, että monissa snorklauspaikoissa Kyproksella voi bongata erilaisia patsaita merenpohjasta.
Aikani merenelämää tutkailtuani palasin rantaan lepäämään ja emmin menisinkö vielä takaisin snorklaamaan. Onneksi menin, sillä uidessani aallonmurtajan toiselle puolelle minun täytyi hieraista uimalasejani uudemman kerran: vastaan ui suuri merikilpikonna! Se ei ollut minusta moksiskaan ja seurailin sen touhuja muutamien metrien päästä – välillä kävimme pinnassa hengittämässä ja sitten taas sukelsimme. Aivan uskomaton kokemus, joka sytytti innon päästä sukeltamaan vielä joskus ihan kunnolla!

Luna Park

Uusia kokemuksia

Kun Protaraksen kulmat oli jo koluttu, lähdimme päiväretkelle lähistöllä sijaitsevaan bilekaupunkina tunnettuun Ayia Napaan. Vietimme siellä mukavan rantapäivän Nissi Beachillä. Ayia Napan keskustaan palatessa kuljimme huvipuisto Luna Parkin alueen läpi. Siellä sain idean: minun oli päästävä kyydissä olijansa korkeuksiin sinkoavaan huvipuistolaitteeseen! Kyseinen Slingshot-laite on muuten koko Euroopan korkein!
Menin jo ostamaan lippua, mutta sain kuulla, ettei laitteeseen pääse yksin, kun tasapainon vuoksi tarvitaan kaveri viereen. Ystäväni on possujuna-tyyppinen huvipuistokävijä, joten häntä en olisi saanut koskaan houkuteltua mukaan. Sen sijaan bongasin laitetta katselevan miehen ja marssin kysymään, josko hän tulisi siihen kanssani – ja minua onnisti! Siinä sitten istuimme köytettyinä vierekkäin jännittämässä Slingshotin laukaisua ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kun meidät sitten laukaistiin 90 metrin korkeuteen, oli se parasta ikinä! Nauroin koko matkan, kun kiikuimme korkeuksissa narujen päässä! Enpä muuten ollut koskaan katsonut auringonlaskuakaan tuosta perspektiivistä!

Profitis Ilias

Auringonlasku kirkolta

Huvipuistolaitteen kyydistä katsastetun auringonlaskun lisäksi halusin päästä ihailemaan laskevaa aurinkoa vähän rauhallisimmissa merkeissä. Googletin Protaraksen parhaimpia paikkoja ihailla auringonlaskua ja hakutuloksissa suositeltiin kukkulan laella sijaitsevaa Profitis Ilias -kirkkoa, jonne suuntasimmekin illan alkaessa hämärtyä! Kukkulalle vei pitkät portaat ja niiden päässä oli kaunis pieni beigenvärinen kirkko. Kukkulalta avautui näkymät kaikkialle kaupunkiin, merelle ja mikä parasta: vuorien taakse laskevaan aurinkoon! Jos muuten haluat todistaa auringonnousua, kannattaa suunnata Protaraksen rannalle, joka on oikein nimetty Sunrise Beachiksi!

Kypros–Helsinki

Paluumatka meni sujuvasti

Lähdimme haikeina paluumatkalle, kun bussi tuli aamulla hakemaan meidät hotellilta. Olimme onneksi ehtineet nauttia buffetaamiaisen ennen sitä, joten lennolle ei tarvinnut lähteä tyhjin vatsoin. Kentällä kaikki sujui rutiininomaisesti ja reilun neljän tunnin kuluttua oltiinkin jo Helsingissä. Sain vielä kyydin kentältä kotiin, joten matka ei olisi voinut mennä sujuvammin. Kyproksen upeat rannat, turkoosina kimmeltävä meri ja tasokas hotelli loivat kyllä optimaaliset puitteet syksyiselle lomaviikolle ja rentouttavalle reissulle auringossa!