19 kuvaa
Lomamuisto

Myöhästynyt synttärimatka Pärnun rantakaupunkiin

27.–29.6.2020
Olimme viime vuonna viettämässä ystäväni synttäreitä Tallinnassa ja ajattelimme toistaa saman tänä vuonna. Mailmaan pamahti kuitenkin niihin aikoihin korona, joten reissu täytyi siirtää myöhemmäksi. Kesäkuussa Viron rajojen auetessa tuli sitten aika varata synttärimatka. Tallinnan sijaan päädyimme Pärnuun sen upean pitkän rannan houkuttelemana!
Helsinki–Pärnu

Laivalla Tallinnaan ja bussilla Pärnuun

Lähdimme matkaan lauantaiaamuna. Lopulta Helsingistä Pärnun hotelliin pääsemiseksi tarvittiin viisi eri kulkuneuvoa. Siirtymät olivat tosin helppoja! Aluksi ratikalla Länsisatamaan, sitten laivalla lahden yli, Bolt-kyytisovelluksen autolla Tallinnan bussiasemalle, bussilla 1 tunti 50 minuuttia Pärnuun ja lopulta Boltin avulla Pärnun bussiasemalta hotellille. Olimme perillä jo ennen sisäänkirjautumisaikaa! Tallinnan ja Pärnun välinen bussiyhteys oli muuten kätevä! Bussissa oli mukavat penkit, ilmastointi ja siisti wc.

Lue lisää

Strand Spa & Conference

Spa-hotelli rannan läheisyydestä

Majoituspaikan suurin kriteeri oli rannan läheisyys. Teimmekin varauksen Strand Spa & Conference hotelliin, joka sijaitsi 900 metrin päässä Pärnun hiekkarannasta. Kyseessä on suuri kylpylähotelli, joka tarjoaa asiakkailleen monipuolisesti palveluita. Useista muista Pärnun hotelleista poiketen tässä oli myös ilmastoidut huoneet, mikä oli ehdoton ominaisuus vallinneella helteellä!

Pärnun ranta

Ihan kuin olisi jossain paljon etelämmässä

Pärnun rannalle kävellessä täytyi kyllä tosissaan hieraista silmiä! Valkoista puuterista hiekkaa leveät kaistaleet, kunnon rantapromenadi ja vaaleana kimmeltävä meri – ihan kuin olisi jossain paljon etelämmässä! Kasvillisuuskin näytti kumman trooppiselta! Kävimme ensimmäisenä syömässä lounasta rantaravintolassa, jossa tutustuimme mukavaan suomalaispariskuntaan. Tästä syystä lounashetki venähti muutaman prosecco-lasin mittaiseksi. Sovimme menevämme vielä illalla yhdessä syömään! Bikinit päälle saatuamme asettaudumme meren ääreen rantahiekalle. Lämpömittari näytti 27 astetta, ja matala meri oli lämmintä kuin linnunmaito. Merelle sai kahlata monta sataa metriä, eikä vesi yltänyt vieläkään navan yläpuolelle. Siellä olikin ihanaa kahlailla ja uida käsipohjaa.

Pärnun keskusta

Kaupunki kuin karkki!

Vasta illalliselle mentäessä pääsimme tutustumaan paremmin Pärnun keskustaan. Paikka osoittautui todella tunnelmalliseksi, sillä kadut olivat täynnä värikkäitä vanhoja kivi- ja puutaloja sekä houkuttelevia terasseja! Muutenkin miljöö oli kaunis. Yhdelläkin kadunpätkällä oli vanhanaikainen karuselli. Olimme illallisruuhka-aikaan liikkeellä ja päädyimme syömään ensimmäiseen ravintolaan, jossa oli tilaa. Tämä osoittautui kuitenkin virheeksi, sillä kokemuksessa kaikki, mikä pystyi menemään pieleen, myös meni. Otimme siitäkin kuitenkin ilon irti ja saimme porukassa hyvät naurut sattumuksille. Jatkoimmekin ravintolasta iltaa tyylikkääseen cocktailbaariin hyvillä mielin.

Oma hotelli

Sadekuuroa pakoon spahan

Seuraavana päivänä suuntasimme ystäväni kanssa aamiaisbuffetin jälkeen rannalle. Sää jäljitteli edellispäivän keliä, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja nautimme rantaelämästä täysin rinnoin. Kuitenkin hyvin nopeaa tahtia taivaalle alkoi ilmestyä pilviä ja kohta koko taivas repesi kaatosateeseen. Siinä kohtaa kiitimme itseämme, että olimme valinneet hotellin, jossa on spa-osasto! Pakenimme hotellimme allasosastolle pohjakerrokseen. Sieltä löytyi kaksi isompaa allasta sekä ihanan lämmin poreallas. Siellä lilluimme jokusen tovin siemaillen juomiamme, kunnes pilvet olivat taas väistyneet ja oli aika lähteä myöhäiselle lounaalle!

Nikolai Lehtla

Illallinen legendaarisessa ravintolassa

Alun perin Pärnun ravintolatarjontaa googlaillessani esiin nousi usein legendaarinen ravintola Nikolai Lehtla. Kun sitten pariskunta, johon olimme reissulla tutustuneet, vielä kehui paikkaa, oli sitä pakko päästä itsekin testaamaan! Menimme illalliselle hyvissä ajoin, niin saimme suositusta ravintolasta aurinkoisen terassipöydän. Tykkään kokeilla ravintoloissa tavallisesta poikkeavia makuja, joten päädyin tilaamaan riista-annoksen, joka piti sisällään hirvenlihaa, marjakastiketta, lohkoperunoita ja salaattia. Ystäväni luotti vanhaan kunnon pippuripihviin. Kummankaan annoksen kanssa ei menty metsään! Todella maukkaita ruokia molemmat, eikä muuten paljoa lompakkokaan keventynyt, kun annoksella oli hintaa alle 10€.

Rantabaari

Mojitot auringonlaskussa

Kruunasimme illalliskokemuksemme raikkailla drinkeillä auringonlaskussa. Pärnun rannan reunalta piilosta katseilta löytyy söpö kuubalaishenkinen mojitobaari, jossa myydään erilaisin twistein maustettuja jättimäisiä mojitoja! Paikka käsittää lentokoneen ohjaamoon tehdyn baaritiskin, josta tehdään tilaukset sekä hiekkasärkän, jolta saa vapaasti valita spottinsa asettamalla kokoontaitettavan retkituolinsa hietikolle. Valkkasimme listalta passionilla maustetut mojitot ja asettauduimme hiekalle katse merelle päin. Oli lämmin kesäilta, meri hohti tyynenä ja taivas oli utuisen pastellinvärinen. En muista vähään aikaan olleeni niin kauniissa paikassa!

Pärnu–Helsinki

Synttärien vietto jatkuu Viro-teemalla

Paluumatka noudatti samaa kaavaa kuin menomatkakin. Hurautimme bussilla Tallinnaan, josta hyppäsimme laivaan. Välietapeilla hyödynsimme Bolt-kyytisovellusta. Olimme takaisin Helsingissä hyvissä ajoin maanantai-iltana. Viro on kyllä aivan mahtava viikonloppureissukohde! Jatkamme varmasti tulevaisuudessakin synttärien viettoa Viro-teemalla!