Tim
Lomamuisto
Vanhempien seikkailuloma Espanjan Costa Bravalla sisälsi patikointia, melontaa ja kuumailmapallolla lentelyä
25.–29.6.2019
Olemme viettäneet useita kesälomia Costa Bravalla, mutta vain yhdessä rantalomakohteessa löhöillen. Pienen lapsen vanhempina kaipasimme tällä kertaa seikkailumatkaa, jolla pääsisi kokemaan uusia elämyksiä – aikaa keskittyä kahdestaan tekemiseen siis.
Kirjasimme ylös ajanvietteitä, joita olimme aina halunneet kokea: melominen kajakilla, benji-hyppy, kuumailmapalloajelu... Benjihyppyyn eivät omat rahkeeni riittäisi, mutta tilalle keksimme paljon muutakin elämyksellistä.
Costa Brava on todella laaja kohde, joten halusimme tutustua alueeseen paremmin. Lapsi jäi hoitoon Katalonian isovanhemmille, ja me vanhemmat pääsimme hotelliin ja autolla maisemia ja aktiviteetteja kartoittamaan.
Helsinki-Barcelona
Lentäen Barcelonaan, autolla kohteessa
Lentokone lennätti meidät lapsen kanssa Helsingistä Barcelonan lentokentälle, puolentoista tunnin automatkan päähän Costa Bravan hotelliltamme. Isovanhemmat olivat meitä autollaan vastassa ja ajoimme ensin heidän kotiinsa, jonne lapsi jäi hoitoon vanhempien seikkailujen ajaksi.
Saimme appivanhemmilta auton lainaan ja vihdoin koitti vapaus, kun ajoimme illansuussa kohti Begurin kylässä sijaitsevaa Aiguablavaa!
Lentokone lennätti meidät lapsen kanssa Helsingistä Barcelonan lentokentälle, puolentoista tunnin automatkan päähän Costa Bravan hotelliltamme. Isovanhemmat olivat meitä autollaan vastassa ja ajoimme ensin heidän kotiinsa, jonne lapsi jäi hoitoon vanhempien seikkailujen ajaksi.
Saimme appivanhemmilta auton lainaan ja vihdoin koitti vapaus, kun ajoimme illansuussa kohti Begurin kylässä sijaitsevaa Aiguablavaa!
Hotel Aiguablava
Majapaikan parvekkeelta näkyi kimmeltävä Välimeri ja illallisella maistuivat liekitetyt katkaravut
Illan hämärissä emme osanneet aavistaakaan, kuinka mykistävät maisemat huoneemme parvekkeelta aamuauringossa avautuisivatkaan. Aiguablava tarkoittaa sinistä vettä ja sellaista edessämme totisesti näkyikin, samoin kuin kimmeltävässä merenpoukamassa kelluvia veneitä. Ah, mikä paratiisi!
Aamiaista ja illallista pääsimme nauttimaan hotellin suurella terassilla samoissa mykistävissä maisemissa. Lempeässä kesäillassa, vastapäisen kylän valojen vilkkuessa, söin parhaita liekitettyjä katkarapuja ikinä! Lista oli hyvin merellinen – ja costabravalaiseen tyyliin samalla lautasella saattoivat yhdistyä maan ja meren antimet, kuten miehen tilaamassa annoksessa: seepiamustekala ja lihapullat. Jälkiruuaksi herkuttelimme mansikoita suklaakastikkeella ja katalonialaista paahtovanukasta crema catalanaa. Illallisen kruunasivat paikalliset viinit, joista suosikiksemme kohosi Pereladan Malaveïna -punaviini.
Retkipäivien jälkeen oli ihana viettää aikaa hotellin uima-altaalla polskutellen ja aurinkotuolissa cavaa siemaillen.
Hotellihuoneen leveässä parisängyssä kelpasi katsella iltaisin hassuja paikallisia viihdeohjelmia. Huoneen outous oli kylpyhuone, josta oli ikkunat makuuhuoneen puolelle. Onneksi niiden eteen sai kuitenkin vedettyä sälekaihtimet.
Illan hämärissä emme osanneet aavistaakaan, kuinka mykistävät maisemat huoneemme parvekkeelta aamuauringossa avautuisivatkaan. Aiguablava tarkoittaa sinistä vettä ja sellaista edessämme totisesti näkyikin, samoin kuin kimmeltävässä merenpoukamassa kelluvia veneitä. Ah, mikä paratiisi!
Aamiaista ja illallista pääsimme nauttimaan hotellin suurella terassilla samoissa mykistävissä maisemissa. Lempeässä kesäillassa, vastapäisen kylän valojen vilkkuessa, söin parhaita liekitettyjä katkarapuja ikinä! Lista oli hyvin merellinen – ja costabravalaiseen tyyliin samalla lautasella saattoivat yhdistyä maan ja meren antimet, kuten miehen tilaamassa annoksessa: seepiamustekala ja lihapullat. Jälkiruuaksi herkuttelimme mansikoita suklaakastikkeella ja katalonialaista paahtovanukasta crema catalanaa. Illallisen kruunasivat paikalliset viinit, joista suosikiksemme kohosi Pereladan Malaveïna -punaviini.
Retkipäivien jälkeen oli ihana viettää aikaa hotellin uima-altaalla polskutellen ja aurinkotuolissa cavaa siemaillen.
Hotellihuoneen leveässä parisängyssä kelpasi katsella iltaisin hassuja paikallisia viihdeohjelmia. Huoneen outous oli kylpyhuone, josta oli ikkunat makuuhuoneen puolelle. Onneksi niiden eteen sai kuitenkin vedettyä sälekaihtimet.
Es Cau ja Begur
Hotellin läheltä löytyi luonnon muovaama merivesiallas ja illalla nautimme cocktatilit Begurin vanhassa kaupungissa
Ensimmäisenä päivänä lähdimme kartoittamaan hotellin lähiseutua jalan. Hotellilta lähti suora polku läheiselle uimarannalle, mutta me halusimme nähdä villimpää ja kallioisempaa rantaa.
Melko pian samoiltuamme vastaan tuli ihastuttava Es Caun luonnon merivesiallas. Olen aiemmin törmännyt luonnonaltaisiin Gran Canarialla, mutta tämä oli ensimmäinen Espanjan mantereella bongaamani. Meidän harmiksemme vesi oli aika roskaista emmekä siksi halunneet kuin uittaa jalkojamme vedessä.
Uimassa kävimme syrjäisellä pikku rannalla, jossa ei ollut ketään muita ihmistä, eikä minkäännäköistä ihmisasutusta. Rakastan neitseellisiä rantoja ja Costa Bravalla niitä on yllättävän paljon. Samoin kuin upeita rantapatikointimaastoja.
Kun vaatteet oli vaihdettu hotellilla, suuntasimme iltapäiväksi Begurin vanhaan kaupunkiin, joka osoittautui herttaisen romanttiseksi kohteeksi. Koko keskusta oli autotonta aluetta. Kävelimme käsikädessä pikkuputiikkeja tutkien ja tapasbaareista kantautuvia tuoksuja nuuskien.
Auringonlaskun aikaan kipusimme kukkulalla sijaitsevaan puutarhaterassibaariin, El Jardi de Can Marciin. Laskeva aurinko värjäsi vastapäisen linnan ja talojen katot ihanalla purppuranoranssillaan. Cocktailini toisti samoja värejä ja se olikin nimetty auringonlaskun mukaan, mies valitsi vähäalkoholisen vaihtoehdon, koska oli kuskina. Kun juomat oli nautittu ja aurinko laskenut, ajoimme hotellin illalliselle.
Ensimmäisenä päivänä lähdimme kartoittamaan hotellin lähiseutua jalan. Hotellilta lähti suora polku läheiselle uimarannalle, mutta me halusimme nähdä villimpää ja kallioisempaa rantaa.
Melko pian samoiltuamme vastaan tuli ihastuttava Es Caun luonnon merivesiallas. Olen aiemmin törmännyt luonnonaltaisiin Gran Canarialla, mutta tämä oli ensimmäinen Espanjan mantereella bongaamani. Meidän harmiksemme vesi oli aika roskaista emmekä siksi halunneet kuin uittaa jalkojamme vedessä.
Uimassa kävimme syrjäisellä pikku rannalla, jossa ei ollut ketään muita ihmistä, eikä minkäännäköistä ihmisasutusta. Rakastan neitseellisiä rantoja ja Costa Bravalla niitä on yllättävän paljon. Samoin kuin upeita rantapatikointimaastoja.
Kun vaatteet oli vaihdettu hotellilla, suuntasimme iltapäiväksi Begurin vanhaan kaupunkiin, joka osoittautui herttaisen romanttiseksi kohteeksi. Koko keskusta oli autotonta aluetta. Kävelimme käsikädessä pikkuputiikkeja tutkien ja tapasbaareista kantautuvia tuoksuja nuuskien.
Auringonlaskun aikaan kipusimme kukkulalla sijaitsevaan puutarhaterassibaariin, El Jardi de Can Marciin. Laskeva aurinko värjäsi vastapäisen linnan ja talojen katot ihanalla purppuranoranssillaan. Cocktailini toisti samoja värejä ja se olikin nimetty auringonlaskun mukaan, mies valitsi vähäalkoholisen vaihtoehdon, koska oli kuskina. Kun juomat oli nautittu ja aurinko laskenut, ajoimme hotellin illalliselle.
Kuumailmapallolento
Ensikertaa kyydissä
Seuraavana aamuna herätyskello soitti jo viiden aikaan aamulla. Nappasimme matkaan aamiaiseväät ja ajoimme auringon raukeasti noustessa keskelle aavaa katalonialaista maalaismaisemaa.
Pellon keskelle oli kokoontunut joukko jännittyneitä ihmisiä seuraamaan kuumailmapallojen täyttymistä. Mies kysyy, onko meidän todellakin pakko nousta tuon rakkineen kyytiin. Hyttyset söivät sääriäni ja väsytti vietävästi, mutta pian adrenaliinipiikki tarjosi kahviakin tehokkaamman piristyksen.
Hyppäsimme koriin ja yhdessä hujauksessa nousimme yhä ylemmäs ja ylemmäs ilmaan. Kuumailmapallokyytiä varatessa olimme saaneet ohjeen ottaa mukaan päähineet ja nyt ymmärsin miksi: pallon ilma ja sitä lämmittävä poltin olivat todellakin kuumia. Näppäilin puhelimen kameralla kuvia yhä kauempana siintävästä pellosta, enkä onneksi pudottanut puhelinta.
Pian edessä häämötti Rosesin lahti, vuoria, peltoja ja maalaistaloja. Kuumailmapallon kyydissä ei koskaan tiedä, minne matka vie – se riippuu tuulesta, kertoi kuski. Lennämme tunnin ajan, tuuli päättää, kuinka pitkälle pääsemme.
Lopulta tunti tulee täyteen ja on aika laskeutua. Kuskimme on näyttänyt ennen lähtöä kaikille oikean laskeutumisasennon, jotta kori ei lähtisi pyörimään. Edellä kulkeva pallo laskeutui ja kori pyörähti ympäri. Meidän pallomme kyydissä olevat huokaisivat jännityksestä. Sitten tuli meidän laskeutumisemme hetki. Töms. Töms. Töms, töms, töms. Kori hypähti maassa, haki lisää vauhtia, hypähteli lisää ja lopulta pysähtyi – kaatumatta! Lentokoneen laskeuduttua en tapaa antaa aplodeita, mut nyt ne olivat totisesti paikallaan: olimme selvinneet hengissä maankamaralle!
Kuumailmapallolento, check, voimme rastittaa tämän kerran elämässä koettavan kokemuksen listaltamme.
Seuraavana aamuna herätyskello soitti jo viiden aikaan aamulla. Nappasimme matkaan aamiaiseväät ja ajoimme auringon raukeasti noustessa keskelle aavaa katalonialaista maalaismaisemaa.
Pellon keskelle oli kokoontunut joukko jännittyneitä ihmisiä seuraamaan kuumailmapallojen täyttymistä. Mies kysyy, onko meidän todellakin pakko nousta tuon rakkineen kyytiin. Hyttyset söivät sääriäni ja väsytti vietävästi, mutta pian adrenaliinipiikki tarjosi kahviakin tehokkaamman piristyksen.
Hyppäsimme koriin ja yhdessä hujauksessa nousimme yhä ylemmäs ja ylemmäs ilmaan. Kuumailmapallokyytiä varatessa olimme saaneet ohjeen ottaa mukaan päähineet ja nyt ymmärsin miksi: pallon ilma ja sitä lämmittävä poltin olivat todellakin kuumia. Näppäilin puhelimen kameralla kuvia yhä kauempana siintävästä pellosta, enkä onneksi pudottanut puhelinta.
Pian edessä häämötti Rosesin lahti, vuoria, peltoja ja maalaistaloja. Kuumailmapallon kyydissä ei koskaan tiedä, minne matka vie – se riippuu tuulesta, kertoi kuski. Lennämme tunnin ajan, tuuli päättää, kuinka pitkälle pääsemme.
Lopulta tunti tulee täyteen ja on aika laskeutua. Kuskimme on näyttänyt ennen lähtöä kaikille oikean laskeutumisasennon, jotta kori ei lähtisi pyörimään. Edellä kulkeva pallo laskeutui ja kori pyörähti ympäri. Meidän pallomme kyydissä olevat huokaisivat jännityksestä. Sitten tuli meidän laskeutumisemme hetki. Töms. Töms. Töms, töms, töms. Kori hypähti maassa, haki lisää vauhtia, hypähteli lisää ja lopulta pysähtyi – kaatumatta! Lentokoneen laskeuduttua en tapaa antaa aplodeita, mut nyt ne olivat totisesti paikallaan: olimme selvinneet hengissä maankamaralle!
Kuumailmapallolento, check, voimme rastittaa tämän kerran elämässä koettavan kokemuksen listaltamme.
Llança
Melontaretkellä merisiilejä bongaamassa
Kolmantena päivänä matkamme vei kohti pohjoista, lähes Ranskan rajalle asti, Llançan rantakaupunkiin. Täältä olimme varanneet opastuksen seuraavaan seikkailuumme: kajakkiajoon. Urheilullisen ystävämme suosituksesta olimme varanneet juuri tämän paikan, vaikka se hiukan kaukana olikin. SK Kayak on Costa Bravan pisimpään toimineita ja monipuolisimpia vesiurheilukeskuksia, paras siis saada ensikosketus kajakkiajoon täällä.
Oli matkan pilvisin päivä, mutta ei onneksi kuitenkaan kylmä. Kajakkiopettajamme totesi, että liika auringonpaiste voisi vain häiritä merellä. Uimapuvut ja pelastusliivit päälle ja vedenkestävät varmasti kiinni pysyvät jalkineet jalkaan ja kuivaharjoitelemaan. Opettajamme antoi meille kouraan melat ja ohjeisti humoristisin sanankääntein, kuinka niitä oikeaoppisesti käsitellään. Vaikka mieheni on harrastanu ties minkälaista vesiurheilua elämänsä aikana, kajakilla melominen oli hänellekin uutta.
Olin jo etukäteen tehnyt selväksi, että yksin en kajakkia uskaltaisi luotsata, joten kipusimme kahden istuttavaan malliin, minä eteen ja mies (oppaan mukaan parempi meloja) taakse. Opas hyppäsi omaan menopeliinsä ja eikun menoks!
Alkumatka sujui oikein sutjakasti, etenimme nopeasti rannalta kohti syvenevää merta. Ja sitten alkoi varsinainen rytke! Aallot hakkasivat kajakkiin ja meloin kädet maitohapoilla henkeni kaupalla, jotta kajakki vain ei menisi nurin. Samalla opas piti sightseeing-monologiaan, jonka yksityiskohtiin en pystynyt keskittymään millään. Teki mieli huutaa: “Voidaanko vain keskittyä pysymään hengissä tässä purtilossa!”.
Sitten kurvasimme aallonmurtajan taakse ja aallot hellittivät. Adrenaliinipiikkikin hellitti, pystyin jälleen keskittymään ympäröiviin näkymiin. Hyvä niin, sillä paras oli vasta tulossa. Opas ohjasi meidät kohti kallioluolaa, jonka sisälle mahtui melomaan. Hän pyysi meitä purjehtimaan sisälle ja ennen takaisinpäin kääntymistä pysähtymään kuuntelemaan luolan ääniä. “Mitä ääniä luolassa nyt muka on, leijonien karjuntaako?”, ajattelin mielessäni. Ja todentotta, pysähdyttyämme sisällä kuului selvää karjuntaa! Aaltojen moneen kertaan toistuvia kaikuja.
Kun meloimme takaisin luolan suulle, opas oli meitä vastassa kädessään jotain mustaa ja piikikästä. Hän näytti poimineensa luolan seinämästä merisiilin ja antoi meidänkin pitää otusta kämmenellämme. Merisiilit ovat Costa Bravalla herkkuruokaa, kuulemma Salvador Dalíkin naposteli näitä veijareita suoraan merestä. Me emme kuitenkaan näitä otuksia maistelleet. Myöhemmin luin kuinka näitä piikikkäitä eläimiä syödään: merisiili avataan ja sisällys kauhotaan suuhun: sisällys, eli sukupuolielimet!
Kolmantena päivänä matkamme vei kohti pohjoista, lähes Ranskan rajalle asti, Llançan rantakaupunkiin. Täältä olimme varanneet opastuksen seuraavaan seikkailuumme: kajakkiajoon. Urheilullisen ystävämme suosituksesta olimme varanneet juuri tämän paikan, vaikka se hiukan kaukana olikin. SK Kayak on Costa Bravan pisimpään toimineita ja monipuolisimpia vesiurheilukeskuksia, paras siis saada ensikosketus kajakkiajoon täällä.
Oli matkan pilvisin päivä, mutta ei onneksi kuitenkaan kylmä. Kajakkiopettajamme totesi, että liika auringonpaiste voisi vain häiritä merellä. Uimapuvut ja pelastusliivit päälle ja vedenkestävät varmasti kiinni pysyvät jalkineet jalkaan ja kuivaharjoitelemaan. Opettajamme antoi meille kouraan melat ja ohjeisti humoristisin sanankääntein, kuinka niitä oikeaoppisesti käsitellään. Vaikka mieheni on harrastanu ties minkälaista vesiurheilua elämänsä aikana, kajakilla melominen oli hänellekin uutta.
Olin jo etukäteen tehnyt selväksi, että yksin en kajakkia uskaltaisi luotsata, joten kipusimme kahden istuttavaan malliin, minä eteen ja mies (oppaan mukaan parempi meloja) taakse. Opas hyppäsi omaan menopeliinsä ja eikun menoks!
Alkumatka sujui oikein sutjakasti, etenimme nopeasti rannalta kohti syvenevää merta. Ja sitten alkoi varsinainen rytke! Aallot hakkasivat kajakkiin ja meloin kädet maitohapoilla henkeni kaupalla, jotta kajakki vain ei menisi nurin. Samalla opas piti sightseeing-monologiaan, jonka yksityiskohtiin en pystynyt keskittymään millään. Teki mieli huutaa: “Voidaanko vain keskittyä pysymään hengissä tässä purtilossa!”.
Sitten kurvasimme aallonmurtajan taakse ja aallot hellittivät. Adrenaliinipiikkikin hellitti, pystyin jälleen keskittymään ympäröiviin näkymiin. Hyvä niin, sillä paras oli vasta tulossa. Opas ohjasi meidät kohti kallioluolaa, jonka sisälle mahtui melomaan. Hän pyysi meitä purjehtimaan sisälle ja ennen takaisinpäin kääntymistä pysähtymään kuuntelemaan luolan ääniä. “Mitä ääniä luolassa nyt muka on, leijonien karjuntaako?”, ajattelin mielessäni. Ja todentotta, pysähdyttyämme sisällä kuului selvää karjuntaa! Aaltojen moneen kertaan toistuvia kaikuja.
Kun meloimme takaisin luolan suulle, opas oli meitä vastassa kädessään jotain mustaa ja piikikästä. Hän näytti poimineensa luolan seinämästä merisiilin ja antoi meidänkin pitää otusta kämmenellämme. Merisiilit ovat Costa Bravalla herkkuruokaa, kuulemma Salvador Dalíkin naposteli näitä veijareita suoraan merestä. Me emme kuitenkaan näitä otuksia maistelleet. Myöhemmin luin kuinka näitä piikikkäitä eläimiä syödään: merisiili avataan ja sisällys kauhotaan suuhun: sisällys, eli sukupuolielimet!
Cap Roig
Patikoimme luonnonpuistossa kaktusten seassa ja söimme lounasta majakalla
Viimeisenä päivänä halusimme pysytellä ilmassa ja merellä seikkailun jälkeen vaihteeksi maankamaralla. Rakastan yli kaiken luonnonpuistoja ja lyhyen ajomatkan päästä, Calella de Palafrugellista löytyi unelmainen puisto Cap Roig.
Matkan varrella ajoimme aluksi lounaalle ystävämme suosittelemaan ravintolaan, Sant Sebastiàn -majakalle. Llafrancissa sijaitseva majakka kohosi ylväänä huikealla näköalapaikalla, jyrkänteellä meren rannassa. Ravintola Far Nomossa nautimme modernia japanilaista ruokaa paikallisin merenelävin.
Lounaan jälkeen matka jatkui Cap Roigiin, joka sekin sijaitsi korkealla merenrantakukkulalla. Valtavassa puistossa patikoidessa vastaan tuli monenlaisia palmuja, eksoottisia kukkia, pensaita ja kaktuksia. Yksi kaktuksista oli nimetty leikkisästi anopin istuimeksi. Käyskentelimme ohi satumaisen linnan, hortensiapensaiden ja rakastavaisten puistoksi nimetyn osion. Romanttista.
Korkeuksissa patikointi oli heinäkuun helteillä yllättävän hikistä hommaa. Nousuja oli paljon, samoin puiston osia. Silmissä vilisi vuoroin Välimeren, vuoroin Meksikon, vuoroin Kalifornian kasvillisuus. Eräs puiston osa oli yleisöltä suljettu – sinne oltiin pystyttämässä Cap Roigin ulkoilmafestarin lavaa, jolle tänä kesänä nousisi julisteiden mukaan ainakin Sting ja Liam Gallagher.
Kun puisto oli samoiltu läpi, ostimme uloskäynnin limuautomaatista urheilujuomaa ja teimme varmasti puolen litran juonnin nopeusennätyksen! Hikoilu janotti ja juoma palautti.
Lopuksi hyppäsimme läheisellä, myöskin neitseellisellä, El Golfetin rannalla vilvoittavan Välimeren syleilyyn. Tällä reissulla oli jatkuvasti tarvetta bikineille!
Viimeisenä päivänä halusimme pysytellä ilmassa ja merellä seikkailun jälkeen vaihteeksi maankamaralla. Rakastan yli kaiken luonnonpuistoja ja lyhyen ajomatkan päästä, Calella de Palafrugellista löytyi unelmainen puisto Cap Roig.
Matkan varrella ajoimme aluksi lounaalle ystävämme suosittelemaan ravintolaan, Sant Sebastiàn -majakalle. Llafrancissa sijaitseva majakka kohosi ylväänä huikealla näköalapaikalla, jyrkänteellä meren rannassa. Ravintola Far Nomossa nautimme modernia japanilaista ruokaa paikallisin merenelävin.
Lounaan jälkeen matka jatkui Cap Roigiin, joka sekin sijaitsi korkealla merenrantakukkulalla. Valtavassa puistossa patikoidessa vastaan tuli monenlaisia palmuja, eksoottisia kukkia, pensaita ja kaktuksia. Yksi kaktuksista oli nimetty leikkisästi anopin istuimeksi. Käyskentelimme ohi satumaisen linnan, hortensiapensaiden ja rakastavaisten puistoksi nimetyn osion. Romanttista.
Korkeuksissa patikointi oli heinäkuun helteillä yllättävän hikistä hommaa. Nousuja oli paljon, samoin puiston osia. Silmissä vilisi vuoroin Välimeren, vuoroin Meksikon, vuoroin Kalifornian kasvillisuus. Eräs puiston osa oli yleisöltä suljettu – sinne oltiin pystyttämässä Cap Roigin ulkoilmafestarin lavaa, jolle tänä kesänä nousisi julisteiden mukaan ainakin Sting ja Liam Gallagher.
Kun puisto oli samoiltu läpi, ostimme uloskäynnin limuautomaatista urheilujuomaa ja teimme varmasti puolen litran juonnin nopeusennätyksen! Hikoilu janotti ja juoma palautti.
Lopuksi hyppäsimme läheisellä, myöskin neitseellisellä, El Golfetin rannalla vilvoittavan Välimeren syleilyyn. Tällä reissulla oli jatkuvasti tarvetta bikineille!
Barcelona–Helsinki
Aktiiviloma virkisti löhöilyä enemmän
Vanhempien irtiottojen ei aina tarvitse olla pelkkää löhöilyä ja ravintoloita. Tämä matka todisti, että seikkailulomasta jäi todella ikimuistoisia tarinoita muisteltaviksi ja yhteiset seikkailut lähensivät meitä lapsiarjen keskellä.
Matkaan sisältyi paljon itsensä ylittämistä – minä uskalsin lähteä kajakin kyytiin ja mies kuumailmapallon – ja hetkiä, joina saimme molemmat kokea asioita ensikertaa, yhdessä pariskuntana. Ehkä siksi tuntui, että reissu nuorensi, virkisti ja avasi uusia puolia itsestämme. Loimme yhteisiä muistoja ja saimme uusia puheenaiheita.
Päätimme, että jatkossakin aiomme löhölomien ohella omistaa aikaamme uusille seikkailuille. Mitä kaikkea uutta vielä voisimmekin kokea, Costa Brava olisi silloinkin erinomainen näyttämö seikkailuillemme.
Vanhempien irtiottojen ei aina tarvitse olla pelkkää löhöilyä ja ravintoloita. Tämä matka todisti, että seikkailulomasta jäi todella ikimuistoisia tarinoita muisteltaviksi ja yhteiset seikkailut lähensivät meitä lapsiarjen keskellä.
Matkaan sisältyi paljon itsensä ylittämistä – minä uskalsin lähteä kajakin kyytiin ja mies kuumailmapallon – ja hetkiä, joina saimme molemmat kokea asioita ensikertaa, yhdessä pariskuntana. Ehkä siksi tuntui, että reissu nuorensi, virkisti ja avasi uusia puolia itsestämme. Loimme yhteisiä muistoja ja saimme uusia puheenaiheita.
Päätimme, että jatkossakin aiomme löhölomien ohella omistaa aikaamme uusille seikkailuille. Mitä kaikkea uutta vielä voisimmekin kokea, Costa Brava olisi silloinkin erinomainen näyttämö seikkailuillemme.
