Matkakohde

Andalusia, Espanja

Tuhannen ja yhden yön satujen maailma herää henkiin arabimystiikkaa huokuvassa Alhambran linnassa Granadassa. Näe roomalaisten, islaminuskoisten maurien ja kristittyjen kädenjälki kiehtovassa Cordoban kaupunkimiljöössä, joka oli aikoinaan Euroopan kulttuurin ja sivistyksen kehto. Málagassa kannattaa vierailla kaupungin kasvatin Pablo Picasson töitä esittelevässä museossa ja Plaza de la Merced -aukiolla sijaitsevassa kotitalossa. Älä jätä myöskään historiallisen kaunista Sevillaa kokematta. Jetset-kohde Marbellassa pääsee ihailemaan yleellisiä jahteja Puerto Banúksen satamassa. Andalusiassa voit sekä lämmitellä Costa del Solin aurinkorannoilla että lasketella Sierra Nevadan lumisilla huipuilla.
Lue lisää
Andalusian eteläisen sijainnin vuoksi sen kesät ovat Espanjan kuumimpia. Kesäkuukaudet ovat välimerenilmastolle tyypilliseen tapaan lähes sateettomia. Alueella sijaitsevalla Aurinkorannikolla aurinkoisia päiviä riittää vuoden aikana jopa yli 320 päivän verran. Valoisia ja kohtalaisen lämpimiä päiviä ajoittuu myös talvikauteen. Talvisin Atlantin suunnalta tulevat sateet osuvat erityisesti Andalusian länsiosiin.
Andalusiassa järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Helmikuu on karnevaalien kuukausi, jolloin useimmissa alueen kaupungeissa vietetään iloisia katujuhlia. Cordoba puolestaan vetää musiikin ystäviä puoleensa heinäkuussa, jolloin lahjakkaat muusikot soittavat flamencoa, jazzia ja moderneja sävelmiä kansainvälisessä Cordoba Guitar Festival -tapahtumassa.
Eri kaupunkien välillä pääsee liikkumaan bussiliikenteen turvin. Lisäksi joidenkin Andalusian kaupunkien välillä kulkee tehokas junaliikenne. Autonvuokraus on kohtuullisen edullista. Ajaminen vaatii totuttelua vilkkaaseen liikenteeseen.
Must see -kohteet
1. Ennen vaarallisena pidetty mutta sittemmin turvalliseksi kunnostettu Caminito del Reyn vaellusreitti on yksi maailman tunnetuimpia. Patikoi huimissa maisemissa rotkon reunalle rakennetulla reitillä upeiden maisemien äärellä.
2. Toinen suosittu patikointireitti kulkee Nerjassa Rio Chillar-jokea pitkin vuorimaisemien, kanjonien, lampien, koskien ja metsän siimeksestä kauniille vesiputoukselle. Tärkein varusteesi on hyvät urheilukengät, jotka saavat kastua, sillä reitti kulkee kirjaimellisesti joessa.
3. Rotkon reunalle rakennettu Rondan kaupunki on yksi Espanjan kauneimmista nähtävyyksistä. Guadalevín-joki virtaa kaupungin läpi, ja vehreiden laaksojen maisema avautuu korkeuksista katsellessa. Näköalan lisäksi voit tutustua Puente Nuevo -siltaan, arabialaiseen kylpylään tai Cuencan puutarhoihin.

Matkan sisältö

Lennot
Helsinki → Malaga → Helsinki
Max. 1 vaihto — Valitse sinulle sopivin lento!
Hotelli
Kohteessa Malaga
Vähintään 3 tähden hotelli — Valitse sinulle sopivin majoitus!

Lomakokemuksia

Kohteessa Andalusia
Tekemistä

Plaza de la Merced, Parque de Málaga ja MIMMA

”Lapsen kanssa Picasson aukiolla, musiikkimuse ...

Alhambran linna

”Granadan tarunhohtoinen arabilinnoitus on pak ...

Frigiliana ja uimarantaretket Torremolinosiin ja Marbellaan

”Päiväretket Málagan lähellä ...

Sevilla

”Hevosajelulla ja Metropol Parasol -kaupunkike ...

Ronda–Caminito del Rey

”Elämyksiä Andalusian valkoisissa kylissä ...

Granada

”Melkein Alhambrassa ...

Nerja

”Merenrantakohde päättää autoiluseikkailuviiko ...