16 kuvaa
Lomamuisto

Koko perheen Tallinnan loma

22.–25.10.2018
Tallinna tarjoaa aina uusia elämyksiä, vaikka siellä on tullut käytyä jo monesti. Lapsille matkaan pääseminen on harvinaisempaa, ja oli erityisen hienoa elää mukana heidän ihmetyksessä ja riemussa, kun kuljimme Tallinnan vanhoja katuja ja ohjasimme Merimuseon purjelaivoja, unohtamatta jääkarhun leikkiä Tallinnan eläintarhassa. Jonottaminen ei kuulu perheemme hyveisiin, joten matkustamme usein pahimpien ruuhkaviikkojen ulkopuolella. Nytkin matkaan lähdettiin, kun syyslomaruuhkat Suomesta helpottivat.
Helsinki–Tallinna

Merimaisemia ja matkakarkkeja

Lähdimme kotoa kuuden aikaan aamulla. Saavuimme Länsisatamaan 9:15, eli ajoitus oli täydellinen. Ajelimme autolähtöselvityksen kautta laivaan. Matkasimme Megastarilla kello 10:30 Helsingistä, ja saavuimme Tallinnaan kello 12:30. Laivamatkaksi olimme varanneet hytin, mikä oli nuorimman vaippapöksyn kanssa paras mahdollinen ratkaisu. Laivamatka taitettiin lähinnä maisemia hytin ikkunasta ihastellen ja matkakarkkeja mussutellen. Satamasta ajelimme suoraan hotellille navigaattorin voimin. Ajoreitti olikin tosi helppo, vaikka yksisuuntaisia sattui matkan varrelle.

Lue lisää

Radisson Blu Sky

Hotelli ylitti odotukset

En ollut itse koskaan majoittunut Radisson Blu Skyhin, mutta perhehuonetta etsiskellessämme hotelli tuli vastaan. Sijainti näytti kartalla hyvältä ja laatutaso sopivalta. Lisäksi hotellin yhteydessä on parkkihalli, jonne auton sai turvalliseen säilöön. Huoneeksi valitsimme Executive suiten. Joo, hinta oli normaalia huonetta paljon kalliimpi, mutta toisaalta tämä oli koko vuoden ainoa lomamatka, joten siihen oli mahdollisuutta panostaa ihan eri tavalla. Koska matkustimme ruuhkaviikkojen ulkopuolella, ei huoneen hintakaan ollut niin korkea kuin ruuhkaviikoissa. Huone oli kyllä viiden hengen perheelle napakymppi. Kolmella pojallamme oli yhteinen makuuhuone ja vessa. Poikien huone oli väliovella yhdistetty olohuoneeseen. Olohuoneen toisella puolella oli meidän vanhempien makuuhuone ja vessa. Tilaa siis riitti, mutta toisaalta omaa rauhaakin löytyi. Suosittelen ehdottomasti perheille, jotka haluavat ottaa Tallinnan matkastaan normaalia enemmän irti. Radisson Blu Sky hotellissa aamiainen oli myös hyvä. Ei ehkä paras nauttimamme, mutta ilman muuta hyvätasoinen. Sviitin hintaan kuului, että aamiaisen olisi voinut tilata myös hotellihuoneeseen. Lasten touhutessa sekin olisi voinut olla helpottava lisä, mutta epäilen ettei valikoima olisi ollut yhtä kattava. Ja sitten oli se tärkein syy valita hotellihuoneemme. Meillä ei ole kotona kylpyä, joten se oli ensimmäisiä asioita, joita esikoinen hotellihuoneesta tarkisti. Kyllä se kylpyamme sieltä löytyi. Kylpyvaahtoa en muistanut ottaa mukaan, joten lorautettiin kylpyyn hieman shower geliä, jotta kuplat saatiin aikaiseksi. Siellä vanhin ja keskimmäinen sitten kelluttelivatkin päivän viimeiset tunnit.

Vanhankaupunki

Kujilla unohtaa ajankulun

Kuusi tuntia kävellen ympäri Tallinnan keskustaa. Miten se onnistuu lasten kanssa? Tarvitaan kolme asiaa, ensimmäiseksi rattaat pienimmälle, toiseksi tarpeeksi herkkutaukoja 3-vuotiaalle ja kolmanneksi geokätköilyohjelma 8-vuotiaalle. Yksi kokonainen päivä oli varattu Vanhallekaupungille. Kävelimme hotellilta ensin Viru-keskuksen läpi Vanhankaupungin portille ja siitä jatkoimme muuria myöten. Tallinnan vanhalla muurille pääsee ylös kiertämään. Meidän viiden hengen perheeltä muurimuseon maksu oli 5 euroa. Korkeanpaikankammoisille kävelyä ylätasanteella en välttämättä suosittele. Varsinkin nyt kun lattia muurinreunalla oli jo hieman liukas, ei pienempiä uskaltanut päästää kädestä hetkeksikään. Mutta näköalat olivat hienot ja varsinkin lapset olivat kiinnostuneet pienistä kurkistus- ja ampuma-aukoista muurin kyljessä. Tästä matkaa jatkettiin Vanhankaupungin pieniä kujia. Esikoinen johdatti meitä ympäri Vanhaakaupunkia geokätköjä nappaillen. Makeita manteleita oli jo taskun pohjalta nappailtu, mutta pullakahvitkin tuli luvattua. Niinpä suuntasimme siis Cafe Mademoiselleen. Herrrkullista! Olin luvannut keskimmäiselle kierroksen maisemajunassa, ja pettymys olikin melkoinen, kun juna ei sinä päivänä kulkenutkaan. Ilmeisesti junalle ei myöskään ole kovin tarkkoja ajopäiviä, sillä paikalliset ravintoloitsijat tai infon väkikään eivät tuntuneet tietävän milloin juna menee ja milloin ei. Suuntasimme siis ylös Tompeanmäellä. Sieltä löytyi montakin näköalapaikkaa, joita kävimme tutkimassa. Näköalapaikoille oli myös laitettu jänniä huppupäisiä hahmoja, jotka saivat erityisesti kolmevuotiaan mielikuvituksen liikkeelle. Myös linnoituksen kanuunat olivat hänelle kovasti mieleen. Ja esikoinen meni edelleen niiden geokätköjen perässä. Hotellin sijainti mahdollisti meille jokailtaiset päivällishetket Vanhassakaupungissa. Ihana oli istuskella lomapäivän iltaa Raatihuoneentorin lämmitetyllä terassilla, sillä lasten ulkokamojen riisumisessa olisikin ollut oma hommansa.

Tallinnan eläintarha

Jääkarhun uusi aitaus sykähdytti

Tallinnan eläintarhaan oli helppo ajaa omalla autolla, vaikka sinne olisi ilmeisesti helposti päässyt myös bussilla. Parkkeeraaminen perillä oli ilmaista, ja ainakin näin syksyllä parkkitilaa oli hyvin (tosin keskikesän ruuhkassa tilanne voi olla toinen). Liput olimme ostaneet matkatoimistosta etukäteen, joten vahvistusta näyttämällä pääsimme puistoon. Olimme esikoisen kanssa käyneet Tallinna Zoossa ennenkin, josta mieleen jäi (kaikkien ihanien eläinten lisäksi) se pientä rautahäkkiään ahdistuneen kiertänyt jääkarhu. Siksi vähän jännitin, mitä päivä toisi tullessaan. Miten onnellinen olin nähdessäni jääkarhun uuden asumuksen! Vuonna 2017 avatussa jääkarhumaailmassa on kaksi eri aitausta jääkarhun temmeltää, lisäksi sisätilat ja vesialtaat. Jos sattuu todellinen onnenpotku, voit päästä seuraamaan jääkarhun uintiretkeä veden alta! Iso asia niin jääkarhulle kuin meille vierailijoillekin. Eläintarhassa oli aloiteltu rakennustyöt myös uudelle tiikeriaitaukselle, joten parannuksia on nähtävissä muutenkin. Tallinna Zoossa oli valtavasti nähtävää, päivä meni koko väeltä nopeasti ja ilman riitoja.

Lennusadam

Meidän perheen must Tallinnassa

Olimme museolla kello 10 aamulla, kun se aukesi. Ajattelimme, että käytössä olevat kaksi tuntia riittävät hyvin. Väärin! Varsinkin meidän sotakoneista kiinnostunut esikoinen oli museosta niin innoissaan, että aika meni ihan siivillä. Oli laivoja ja aseita, joita pääsi koittamaan. Erilaisia tykkejä ja panssarivaunu. Huippuna oli vielä museon keskelle tuotu sukellusvene, jonne myös pääsi sisälle katsomaan. Myös pienemmät oli hienosti huomioitu museon monipuolisissa pisteissä. Löytyi esimerkiksi kauko-ohjattavia laivoja, lentsikkasimulaattori ja pukuleikkejä. Ehdimme koluta museon noin puoleen väliin, kunnes aika loppui kesken. Takaisin menemme varmasti heti seuraavalla Tallinnan visiitillä. Tännekin olimme liput ostaneet jo matkatoimistosta, joten pääsimme näppärästi jonon ohi vain vahvistusta vilauttamalla.

Tallinna–Helsinki

Mikä oli parasta matkassa?

Tallinna on kohteena helppo. Varasimme matkan varasimme viikkoa ennen lähtöä, lähempänäkin olisi vielä voinut onnistua. Ei turhia matkatavaroiden roudauksia tai jonotuksia, sillä kotoa pakattiin kaikki tavarat autoon ja hotellilla purettiin. Esivalmisteluja ei juurikaan tarvittu kohteen suhteen, vähän niinkuin olisi lähtenyt kotimaan matkalle mutta ulkomaille. Läheltäkin löytyy elämyksiä. Eihän siitä kaupungista ihan samaan malliin ota asioita irti, kun on mukana 2-vuotias ja 3-vuotias. Ainakin nuo historialliset ja kulttuurielämykset pitää suunnitella siten, että lapsetkin niitä jaksavat. Toki ne ovat myös asioita, joita haluamme lapsillemme esitellä, mutta samaan aikaan otamme huomioon lasten jaksamisen ja sen että tämä on loma heillekin. Tallinna tuntui kohteena sopivalta, sillä Keski-Euroopan kohteissa olisi ollut itselle eri tavalla museoita ja kohteita nähtäväksi. Koska Tallinnassa oli käyty monesti ennenkin, ei meillä aikuisilla ollut pakottavaa tarvetta poiketa omiin kohteisiimme. Millaisia muistoja lomalta jäi? Keskimmäinen kysyy vähintään kerran viikossa (nyt kun lomasta on useampi kuukausi aikaa), että milloin me mennään taas siihen samaan hotelliin ja sinne, missä oli se sukellusvene (Lennusadam), ja sinne missä se pukki kiipeää narua (joulukoriste lähes jokaisen matkamuistoputiikin ovella). Kun esikoiselta kysyttiin, mikä reissussa oli parasta, vastaus kuului: “Se kun äiti ja isä ei tehnyt töitä.”