Matkakohde

Tallinna, Viro

Astu keskiaikaiseen miljööseen Vanhankaupungin porteista ja kävele mukulakivikatuja pitkin Raatihuoneentorille, jonka kuuluisimpia tapahtumia ovat eloisat joulumarkkinat. Asematorin vilskeeseen pääsee taas tutustumaan Balti Jaama Turgissa, ja sieltä löytyykin kauppahalliperinteen mukaista kaupankäyntiä, katuruokaa ja pikkuputiikkeja. Hienoja maisemia kaipaavan kannattaa suunnata Tallinnan televisiotorniin, jossa voi tutustua myös rakennuksen historiasta kertovaan näyttelyyn. Korkeuksiin pääsee myös maailmanpyörän kyydissä, jonne noustaan T1 Mall of Tallinn -ostoskeskuksen katolta. Kulinaristisia nautintoja tarjoaa perinteinen mulgikapsad, jossa on kaalia, ohrasuurimoita ja lihaa.
Lue lisää
Tallinnaan matkustetaan ympäri vuoden, ja sen sää muistuttaa pitkälti Etelä-Suomen säätä. Kevät alkaa huhtikuussa ja vaihtuu kesäksi viimeistään kesäkuussa. Kesät ovat aurinkoisia, vaikka välillä rankat sateet saattavat yllättää. Muista siis varautua sateenvarjolla! Alkusyksy katsotaan alkaneeksi elokuun aikana, jolloin saa usein vielä nauttia kauniista säistä, vaikka sateisiin on hyvä edelleen varautua. Talvikaudella sataa niin lunta, räntää kuin vettäkin.
Tallinnan keskustassa ja läheisissä kaupunginosissa on helppo liikkua kävellen, mutta myös pyöräily on nousemassa suosituksi liikkumismuodoksi. Jos haluaa hypätä julkisen liikenteen kyydittäväksi, ovat raitiovaunut paras vaihtoehto keskusta-alueella. Linjoja on neljä, ja ne kulkevat aamuvarhaisesta iltamyöhään. Keskustan ulkopuolelle pääsee linja-autolla tai johdinautolla, ja joihinkin kohteisiin myös paikallisjunalla. Taksilla on helppoa liikkua, mutta on syytä olla tarkkana, sillä joukkoon mahtuu myös epärehellisiä kuskeja.
Must see -kohteet
1. Lähde Kadriorgin kaupunginosaan kävelemään sen upeissa puistoissa, vierailemaan barokkipalatsissa ja tutustumaan sen taidenäyttelyyn.
2. Suuntaa kulkusi boheemille Telliskiven luovalle alueelle, jossa voit nähdä seinämaalauksia ja virolaista designia, viihtyä ravintoloissa ja syödä katuruokaa.
3. Opi Viru-hotellin Vakoilumuseossa, kuinka ulkomaalaisia vierailijoita vakoiltiin neuvostovallan aikana.

Väkimäärä
394 024
Valuutta
Euro
Aikaero
0 tuntia
Väkimäärä
394 024
Valuutta
Euro
Aikaero
0 tuntia

Matkan sisältö

Laivamatka
Helsinki → Tallinna → Helsinki
Valitse sinulle sopivimmat lähdöt!
Hotelli
Kohteessa Tallinna
Vähintään 3 tähden hotelli — Valitse sinulle sopivin majoitus!

Lomakokemuksia

Kohteessa Tallinna
Tekemistä

Hotellin kylpylä

”Tallinnan paras kylpylä ...

Kirpputorit

”Kirpparikierros Tallinnassa autolla ...

Ravintola Noa

”Ruokapaikka hurmaa joka kerta miljööllä ja ru ...

Balti Jaama Turg

”Kauppahallin yläkerran aarteet ...

Ravintola Pegasus

”Illallinen suosikkiravintolassani ...

Morsiussauna

”Hyvästi vanhat heilat ja onnea tulevaan liitt ...

Yksityinen tanssitunti

”Twerkkausta ja paljon naurua ...

Purjehdus

”Hyppysellinen luksusta vesillä ...

Vanhankaupunki

”Kujilla unohtaa ajankulun ...

Tallinnan eläintarha

”Jääkarhun uusi aitaus sykähdytti ...

Lennusadam

”Meidän perheen must Tallinnassa ...

Kadriorg

”Näyttävä puistomiljöö ...

Patkuli

”Postikorttinäkymät Tallinnan ylle ...

Carmen Cafe

”Suussa sulava kakkuhetki lempparikahvilassa ...

Rummun louhokselle

”Päiväretki Tallinnan turkoosiin helmeen ...

TV-tornissa

”Heureka-viboja ...