50 kuvaa
Lomamuisto

Turkoosia merta ja kalliorantoja – tyylikkään boheemi Ibiza on muutakin kuin bileitä!

14.–18.7.2020
Välimerellä, Espanjan Baleaareihin kuuluva Ibizan saari houkuttelee meitä kerta toisensa jälkeen monipuolisuudellaan ja kauneudellaan. Mielestämme Ibiza on usein väärinymmärretty vain ”bilesaareksi”, vaikka todellisuudessa Ibizalla on paljon enemmän tarjottavaa kuin aamuun asti kestävät riennot. Ibizassa meihin vetoavat ennen kaikkea saaren kauniit kallioiset rannat ja turkoosi meri, sekä saaren tyylikkään boheemi tunnelma. Olemme innokkaita Ibizalla kävijöitä avopuolisoni Tuomon kanssa ja tänä kesänä päätimme lähteä neljännelle yhteisellä Ibizan lomalle ja viettää saarella viisi päivää. Ensimmäisen kerran vierailimme yhdessä Ibizalla vuonna 2015 ja sen jälkeen olemme lähes vuosittain palanneet takaisin. Meille sopiva lomakohde saarella on Ibizan kaupunki, verrattuna viereiseen nuorten suosimaan Playa d’en Bossan kaupunginosaan ja saaren toisella puolella sijaitsevaan Sant Antonin kaupunkiin, joka puolestaan on etenkin brittien suosiossa. Suunnitelmissamme oli viettää viisi päivää lempisaaremme lumoissa: yhtenä päivänä tutkia saarta autolla, toisena päivänä suunnata viereiselle Formenteran saarelle ja lopun ajan nauttia Ibizan kaupungin tunnelmasta ja tarjonnasta.
Helsinki-Ibiza

Ihana Ibiza, täältä me taas tulemme!

Ibizalle lentää vain tunnin Espanjan suurimmista kaupungeista, joten olemme usein yhdistäneet Ibizalla vierailun muualla Espanjassa lomailun yhteyteen. Niin myös tällä kertaa. Lähtöaamuna heräsimme innokkaina, sillä meistä oli ihanaa päästä taas muutaman vuoden tauon jälkeen Ibizalle. Matkustuspäivä ei tulisi olemaan pitkä, sillä tällä kertaa lähdimme kohti Ibizaa Málagasta, ja näin ollen lentoaika olisi vain 55 minuuttia.
Halusin ehdottomasti päästä istumaan lentokoneessa ikkunapaikalle, sillä tiesin miten upeat näkymät ikkunasta tulisi näkymään lähestyessämme Ibizaa.
Laskeuduimme Ibizan pienelle lentokentälle ja lähdimme taksilla kohti Ibizan kaupunkia. Taksin ajaessa kohti määränpäätä ja Dalt Vilan linnoituksen noustessa horisontissa edessämme, tunsimme tulleen kuin kotiin. Näistä tulisi mahtavat viisi päivää Ibizalla!

Lue lisää

El Puerto Ibiza Hotel Spa

Kylpylähotelli tarjosi huikeat näkymät kattouima-altaalta

Olemme yöpyneet jokaisella Ibizan lomalla eri hotellissa, vähän niin kuin etsien sitä juuri täydellistä hotellia meille. Ja nyt löysimme sen! El Puerto Ibiza Hotel Spa sijaitsi meille juuri sopivassa paikassa, aivan Ibizan keskustassa, kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista ja huvivenesatamasta.
Hotelli oli miellyttävästi sisustettu, huoneet olivat nykyaikaiset ja siistit. Lisäksi hotellissa oli pieni kylpylä ja hyvin varusteltu kuntosali – sekä uima-allas seitsemännen kerroksen kattoterassilla, jolta oli henkeäsalpaavat näkymät Dalt Vilan linnoitukselle ja Ibizan vanhaan kaupunkiin!
Päivisin kattoterassi toimi hyvänä paikkana auringonottoon ja uimiseen ja illan tullen siellä oli kiva juoda lasilliset ja katsoa iltavalaistukseen syttyvää linnoitusta. Täydellistä!
Olimme niin innoissamme hotellista, että päätimme pyhittää yhden kokonaisen lomapäivän vain kattouima-altaalla olemiselle.

Mini Cooper

Avoauto alle ja hiukset hulmuten saarta tutkimaan

Koska Ibizan saari on vain noin 50 kilometriä leveä ja 20 kilometriä pitkä, pystyy saareen tutustumaan todella helposti autolla. Me olemme jo kerran aiemminkin tutkineet saarta autolla ja olimme päättäneet myös tällä reissulla lähteä yhtenä päivänä tutkimusmatkalle ympäri saarta.
Emme olleet etukäteen vuokranneet autoa, mutta se onneksi hoitui helposti hotellimme viereisestä vuokraamosta. Ainoa kriteerini autolle oli se, että halusin avomallisen auton ja suht pienen, että se olisi helppo parkkeerata. Saimme vuokralle ihanan tummansinisen avo Mini Cooperin hintaan 120e / vrk.
Halusimme nähdä päivän aikana kauniita rantoja, hienoja maisemia, pikkukyliä ja sisustuskauppoja, jotka myivät Ibizalle tunnusomaisia boheemeja tavaroita. Kaiken tämän lisäksi halusimme syödä hyvin. Tyypillistä minua, olin suunnitellut päivän reittiä vähän etukäteen, koska kokemuksesta tiedän että kaikkea ei kannata matkoilla jättää sattuman varaan.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli sisustus- ja sekatavarakauppa nimeltään SLUIZ, joka oli nähtävyys jo itsessään. Kaupan sisäänkäynti oli sirkusteltta ja sisältä löytyi kaikkea tavaraa maan ja taivaan väliltä. Totesin, että jos emme olisi olleet käsimatkatavaroilla liikenteessä, täältä olisi kyllä lähtenyt kotiin mukaan ihania sisustus kippoja ja kuppeja. Lisäksi kauppa kätki sisälleen todella hauskasti sisustetun ja yksityiskohdilla kruunatun kahvilan, jonka seinien ihmettelyyn kului pitkä tovi.
Lounaalle ajoimme pieneen valkoiseen Santa Gertrudis -kylään, jossa söimme tuoretta tonnikalatartaria ja herkullista seepiaa, jonka totesimme olevan paras mustekala-annos mitä olemme syöneet. Kiertelimme myös vähän ympäri pientä kylää ja sen kivoja sisustus -ja vaatepuoteja. Ibiza on kyllä ”boho” shoppailijan paratiisi.
Seuraavaksi oli aika löytää se kaunis kallioinen ranta, jolle voisimme mennä viettämään iltapäivää ja päivän kuuminta aikaa. Otimme suunnaksi rannan nimeltä Cala d’Hort, jonne ajoimme läpi mäntymetsien, jossa sirkat sirisivät niin kovalla äänellä että ne peittivät auton äänet alleen. Nousimme serpentiinistä tietä vuorta ylös, sitten alas ja saavuimme perille kauniille rannalle, jossa vesi oli kirkasta ja horisontissa nousi upea Isla de Es Vedrán -saari.
Illan sarastaessa palasimme autoreissultamme takaisin Ibizan kaupunkiin ja palautimme auton. Totesimme että auto on todella kätevä näin pienellä saarella, sillä kerkeää hyvin kiertää päivän aikana eri puolilla saarta.

Formentera

Päiväretki Välimeren Karibialle

Formenteran saari, joka sijaitsee noin 30 minuutin laivamatkan päässä Ibizalta, on kuin pieni pala paratiisia Välimerellä. Sen vitivalkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri saavat tuntemaan kuin olisi Karibialla.
Olemme kerran aiemminkin käyneet veneretkellä Formenterassa, mutta tällä kertaa halusimme ehdottomasti päästä tutkimaan saarta tarkemmin, etenkin sen kauniita rantoja.
Saavuttuamme paikan päälle Formenteran La Savinan satamaan, teimme saman mitä lähes jokainen muukin Formenteraan rantautunut, suuntasimme suoraan vuokraamaan skootterin päivän menopeliksi. Tänään ajovuoro olisi Tuomolla.
Koska rannat ovat Formenteran ”juttu”, ajoimme heti katsomaan upeaa rantaa nimeltä Platja Es Pujols. Puolen päivän kuumuus pakotti meidät lillumaan ja viilentymään ihanassa kirkkaassa meressä pitkän tovin, ennen kuin jatkoimme matkaa lounaalle viereiseen kylään.
Päivän toinen ranta jota kävin tutkimassa, oli Formenteran kuuluisin ranta, nimeltään Platja de Ses Illetes. Se oli pitkä valkohiekkainen ranta, ja heinäkuisena torstaina täynnä auringonottajia. Rannan edustalla seisoi isoja jahteja, joiden matkustajia kuskattiin kumiveneillä lounastamaan rannan ravintolaan.
Matkalla saaren ympäri huomasimme myös suola-altaita tien vierellä, jotka olivat kauniin vaaleanpunaisen värisiä. Luin, että nämä altaat ovat olleet joskus kovassakin kaupallisessa toiminnassa mutta nykyään ne on jätetty saarelle vain turistien iloksi. Syksyllä suola-altaiden äärellä viihtyy myös vaaleanpunaiset flamingot, se olisi ihanaa nähdä.
Paluumatkalla istuimme laivan kannella ja katsoimme, kuinka Formentera jäi horisonttiin. Totesimme, että saari on mitä loistavin päiväretkikohde Ibizalta, ja varmasti palaamme näille valkoisille hiekkarannoille vielä taas joku päivä.

Dalt Vila

Linnoitus on Ibizan Vanhankaupungin sydän

Ibizan kaupungin sydän on upea ja historiallinen Dalt Vilan linnoitus, joka kohoaa kukkulalle keskellä Vanhaakaupunkia. Se on myös Unescon maailmanperintökohde.
Useana iltana Dalt Vilan linnoitus ja sen näköalapaikoilta avautuvat maisemat kutsuivat meitä luokseen. Parasta oli kävellä linnoituksen kapeilla kujilla, ja ihastella pieniä yksityiskohtia, joita kujilla tuli vastaan, kuten kauniita ovia ja ikkunanpieliä sekä värikkäitä kukkia.
Dalt Vilan linnoituksessa on myös asutusta, ja parasta olikin törmätä keskellä kujaa istuviin paikallisiin mummoihin jotka viettivät iltaa keskenään korttia pelaten kuumien ja pienten asuntojen ulkopuolella, ohi valuvista turisteista välittämättä. Tai paidattomaan pappaan ja hänen buldoggiin, jotka istuivat vierekkäin ulko-oven rappusilla katselemassa kadun kuhinaa.
Paras aika nousta linnaan ja kulkea sen mukulaisia kujia olisi auringonlaskun aikaan sillä silloin päivän kuumuus on helpottanut hieman. Me suomalaisina emme pystyneet taipumaan etelä-eurooppalaiseen aikatauluun, vaan olimme joka ilta liian aikaisin, noin kahdeksan aikaan jo liikenteessä. Huomasimme että meidän lopetellessa illallista lähtivät paikalliset vasta illalliselle.
Illan tullen Dalt Vilan ravintolat heräävätkin eloon ja täyttyvät nopeasti. Ja vaikkakin ne ovat tyyriimmän puoleisia, tarjoavat ne mahtavan historiallisen tunnelman illalliselle.

Vanhakaupunki

Luksusjahteja ja boheemitunnelmaa

Ibizan Vanhakaupunki on todella kiva illanviettopaikka. Se sijaitsee linnoituksen juurella ja on täynnä valkoisten talojen välissä kulkevia kapeita katuja ja vehreitä aukioita, juuri sellaisia mitkä minua aina espanjalaisissa kaupungeissa viehättää. Lisäksi kaupunki oli heinäkuussa täynnä kukkivia puita, joista leijaili hyvä tuoksu ympäri katuja. Kun Dalt Vilan linnoitus tarjosi historiallista havinaa, tunnelma Vanhankaupungin tyylikkäillä kaduilla on mielestäni elegantin boheemi ja avarakatseinen.
Auringon laskiessa Vanhankaupungin aukioiden ravintolat täyttyivät ihmisistä ja katujen tyylikkäissä ja ”hipahtavissa” kaupoissa kävi kuhina. Täältä jos jostain löytää ihania boho-tyylisiä kesämekkoja ja asusteita! Ja hippivaatteilla en nyt tarkoita mitään elefanttikuvioisia lököhousuja, vaan ihania 70-luvun henkisiä rentoja kaftaaneja, joissa on pitsiä tai hapsuja ja ne on tehty luonnonmateriaalista. Kujilla on myös paljon kojuja täynnä käsitöitä, joista löysin itselleni kauniin rannekorun matkamuistoksi.
Mielestäni parhaimmat ostoskadut vanhassakaupungissa olivat Carrer Enmig, Carrer de Guillem de Montgri ja kaikki niiden pienet välikadut. Lisäksi ei pidä unohtaa Avenida de Bartoume de Roselloa, jonka varrella sijaitsivat kaikki espanjalaiset ketjuvaateliikkeet. Myös niissä minulla on tapana pyörähtää aina Espanjassa ollessani.
Ibizan vanhan kaupungin satamalaiturissa seisoo useita mahtipointtisia jahteja jotka tuovat oman osansa kaupungin aristokraattiseen tunnelmaan ja ilmeeseen. Iltaisin meidän lempipuuhaa olikin istua satamassa hämmästelemässä näitä toinen toistaan isompia jahteja. Tutkimme Googlesta, kuka mahtaa olla kunkin jahdin omistaja, tai jos ne olivat vuokra-aluksia, niin paljonko niiden viikkovuokra oli ja mitä ominaisuuksia ne pitivät sisällään.

Ibiza–Helsinki

Aika jättää taas hyvästit

Ibizalla on aivan oma tunnelmansa. Ennen kaikkea se on boheemi, tyylikäs ja suvaitsevainen saari, jolle mahtuvat niin maailmanluokan DJ:t soittamaan ilta toisensa jälkeen, rikkaat ihmiset jahteineen, hippimarkkinoita, huviloita, joogaretriittejä kuin ylellisiä kylpylähotellejakin. Tuntuu, että Ibizalla on rajattomat mahdollisuudet ja sen vuoksi se tekee paikasta meille sopivan, ja saa meidät aina muutaman vuoden välein kaipaamaan saarelle takaisin.
Viisi päivää saarella kului nopeasti. Koska olimme aiemminkin Ibizalla lomailleet, oli päiviä meidän mielestä ihan riittävästi sen suhteen että kerkesimme tehdä ja nähdä kaiken haluamamme. Lisäksi palasimme Ibizalta vielä takaisin Malagaan viettämään lopun kesälomamme, joten lähtö ei tuntunut niin pahalta, kun jos olisi koti Suomeen palannut arjen pariin.
Matkamme oli siis mielestämme onnistunut, täynnä ihania rantoja, kirkasta merivettä, hyvää ruokaa ja kivat päivät tutkimusmatkailemassa autolla ja skootterilla. Eli täynnä juuri niitä asioita joita tulimme Ibizalle kokemaan. Olimme myös todella tyytyväisiä onnistuneeseen hotellin valintaan, ensi kerralla ei tarvitse taas kokeilla uutta hotellia, vaan tänne tulemme palaamaan.
Ensi kertaan jäi vielä paljon uutta koettavaa ja nähtävää. Haluan nimittäin ehdottomasti nähdä Ibizan suurimmat markkinat, Punta Arabin “hippimarkkinat” ja Las Daliaksen yömarkkinat, jotka ovat täynnä käsitöitä, taidetta, vaatteita, koruja, second handia, tekstiilejä ja vaikka mitä! Haluan myös yöpyä yhden yön Sant Antonin kaupungissa sijaitsevassa vaaleanpunaisessa Paradiso Ibiza Art -taidehotellissa sekä art deco -tyylisessä, myöskin vaaleanpunaisessa, Wi Ko Woo -designhotellissa. Myös vierailu yhdellä Ibizan tai Formenteran viinitiloista on ehdottomasti ohjelmassa seuraavalla kerralla.
Talvikaudella tulemme tuskin palaamme uinuvalle Ibizalle, vaan kyllä kesä on meidän lempivuodenaika viettää saarella aikaa. Silloin sen rannoista ja kaupungeista pääsee nauttimaan parhaimmillaan!