Matkakohde

Ibiza, Espanja

Lähde Ibizalle selvittämään mitä muuta saarelta löytyy kuin aamunkoittoon kestäviä bileitä. Kun kuljet muurien taakse renessanssiajan arkkitehtuurilla loistavaan Dalt Vilan kylään, joka sijaitsee Ibiza Townin korkeimmalla kohdalla, pääset tutustumaan Santa Maria d’Eivissan katedraaliin. Kaupungista löytyvien arkeologiaa ja taidetta säilyttävien museoiden lisäksi matkailijaa saattavat kiinnostaa Ses Salinasin ja Es Vedran kansallispuistot. Älä kuitenkaan unohda nauttia saaren puhtaista rannoista tai kokeilla Ibizan erikoisuutta guixat de peixiä eli kalapataa.
Lue lisää
Ibiza on ennen kaikkea kesäkauden kohde. Saarella vallitsee Välimeren ilmasto, jolle ominaista ovat pitkät, kuumat ja kuivat kesät ja leudot talvet. Keväällä ja syksyllä saattaa ilmetä sateita ja ukkossäitä, vaikka aurinko onkin usein esillä.
Ibizan kaupungeissa pääsee helposti liikkumaan kävellen. Lisäksi polkupyörä tai mopo on hyvä menopeli lyhyemmillä tai miksei pidemmilläkin matkoilla. Saarella on paikallisbussiliikennettä, mutta paras tapa liikkua pidempiä välimatkoja on auton vuokraaminen. Taksilla matkustaminen on kohtuuhintaista.
Must see -kohteet
1. Tee päiväretki muutaman minuutin lauttamatkan päässä sijaitsevalle Formenteran pikkusaarelle ja vietä leppoisa päivä sen vaaleahiekkaisilla rannoilla turkoosin meren äärellä.
2. Lähde Punta Arabin niemellä järjestettäville hippimarkkinoille ostamaan kaupustelijoiden myymiä vaatteita, käsitöitä, koruja ja taidetta.
3. Sukella Sant Antonin kaupungin villiin yöelämään ja tanssi aamunkoittoon klubeilla.

Matkan sisältö

Lennot
Helsinki → Ibiza → Helsinki
Max. 1 vaihto — Valitse sinulle sopivin lento!
Hotelli
Kohteessa Ibiza
Vähintään 3 tähden hotelli — Valitse sinulle sopivin majoitus!

Lomakokemuksia

Kohteessa Ibiza
Tekemistä

Mini Cooper

”Avoauto alle ja hiukset hulmuten saarta tutki ...

Formentera

”Päiväretki Välimeren Karibialle ...

Dalt Vila

”Linnoitus on Ibizan Vanhankaupungin sydän ...

Vanhakaupunki

”Luksusjahteja ja boheemitunnelmaa ...