Matkaaja

Moona Laakso

Aktiivinen ja nautiskelija-äiti
Asuu paikkakunnalla Lohja
Olen kolmekymppinen freelance-toimittaja ja kirjoitan myös matkailuaiheisia juttuja. Irlanti on lähellä sydäntäni, sillä asuin siellä muutaman vuoden. Matkustan paljon äitini kanssa, mutta myös avopuolison. Nykyään matkassa on mukana myös taapero. Olen nautiskelija ja erityisesti pidän kiireettömistä hetkistä hyvän ruuan ja juoman parissa, joka tosin näin pienen lapsen äitinä on käynyt haastavaksi. Tykkään myös aktiivisemmista lomista ja muutamana vuotena olemme avopuolisoni kanssa käyneet kävelylomilla Alpeilla. Tosin näilläkin reissuilla olemme aina yöpyneet hotelleissa ja syöneet hyvin ravintoloissa, eli kovin extreme-lomailua en harrasta. Nyt viime aikoina reissaaminen on keskittynyt Euroopan kaupunkeihin sekä lähimatkailuun.